Ostin kesällä useamman kappaleen vauvalehtiä, mutta kun plussaa ei ilveelläkään kuulunut, en pystynyt edes avaamaan elokuun lehteä, koska se tuntui niin sydäntä raastavalta. Mietin, milloin on minun vuoroni olla onnellinen. Mies otti asian paljon lunkimmin kun minä ja oli vahvasti sitä mieltä, että kyllä se vauva sieltä tulee kun on tullakseen ja ihan varmana vielä tulee. Minulla oli älytön pelko siitä, että ei tulekaan. Tietämättömyys ottaa niin koville ja myönnän olevani kontrollifriikki. Tätä asiaa ei pysty mitenkään kontrolloimaan, mikä aiheuttaa minulle välillä hengenahdistusta. Haluaisin olla täysin ohjaamassa elämääni, mutta kaikkiin asioihin ei ikävä kyllä pysty vaikuttamaan. Se minun on täytynyt hyväksyä.
Elokuussa herättelin varovaisia toiveita, että kyllä meille vauvauutisia tulee ennen joulua. Lapsettomuusklinikka aukesi taas ja varasin heti ajan lääkärille. Aloitin jälleen syömään Clomeja kaksinkertaisella annostuksella. Kuukautiskierto lyhentyi hieman, kun annosta tuplattiin, mutta kasvamaan lähteneitä follikkeleita ei löytynyt. Minun oli äärettömän vaikea hyväksyä, että lääkkeetkään eivät auta meitä. Onneksi oli mahdollista kokeilla vielä kolminkertaista annosta.
Muistan alkusyksystä lähteneeni useita kertoja itkien lääkäristä kotiin ja soittaneeni miehelle autosta kertoen uutiset. En enää pyytänyt häntä mukaan lääkärikäynneille, koska en halunnut tuottaa hänelle ikäviä kokemuksia ja mies tuntui ottavan asian minun suustani rennommin. Oli äärimmäisen rankkaa kuitenkin käydä yksin klinikalla, mutta onneksi minulla oli kotona helpottava tuki. Minäkin jaksoin uskoa parempaan, koska mieskin niin vilpittömästi siihen uskoi.
Syksy meni älyttömän nopeasti, mutta siitä lisää myöhemmin.
 |
| kuva |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti