Ryppyjä rakkaudessa

Kuten viime postauksessa lupasin, kerron teille hieman mitä parisuhteeseemme kuuluu. Olemme seurustelleet kuusi vuotta ja risat, yhdessä asuttu liki kuusi vuotta ja lasta yritetty pian vuosi. Ihastumisvaihe parisuhteessamme on loppunut jo aikoja sitten, mutta tilalle on tullut luja rakkaus. Arkemme on sitä tavallista: siivousta, ruoanlaittoa, kaupassakäyntiä, kyläilyä... Emme käy romanttisilla treffeillä tai ole muuten kuin vastarakastuneet, mutta käymme paljon ulkona syömässä ja vietämme siten laatuaikaa yhdessä. Joskus jokin tv-sarja koukuttaa meidät yhteen ja toisen kanssa on kiva käydä keskusteluja.

Parisuhteemme alkuaikoina olimme aika jäyhä suomalainen pariskunta. Ei julkisia pussailuja tai hellyydenosoituksia, koska se tuntui lapselliselta ja vieraalta kummallekin. Kotona kahdestaan pussailtiin ja halittiin paljon, mutta kumpikaan ei käyttänyt toisesta mitään helliä nimiä. Olimme allergisia kulta-nimityksellekin. Vuosien jälkeen mietin, mikä kaikessa hellyydessä niin pelotti. En tiedä siihen vastausta.

Vuosien varrella olen kuitenkin pehmentynyt pikkuhiljaa. Painotan sanaa pikkuhiljaa. Pitkän prosessin käyneenä saatan jo kavereiden kuullen sanoa tykkääväni (en rakastavani) miehestä ja joskus humalassa saatan pusunkin antaa. Kaupungilla ja kaupassa rakastan kävellä käsikädessä ja välillä vonkaan mieheltä julkista pusua hiljaa kuiskaten. Joskus mies suostuu tähän, joskus ei. Hän on edelleen hyvin jäyhä myös kahden kesken. Kotona olen aivan lälly ja kullittelen (heh mikä sana) miestä sekä tykkäisin halia ja pussailla aivan kamalasti. Minusta on tullut hellyydenkipeä, kun olen uskaltanut heittäytyä omaksi itsekseni! Toivoisin miehen pystyvän samaan, mutta suomalaiselta jäykkikseltä se on ihan liikaa pyydetty. Voisin kuvitella, että e-pillereiden lopettamisella on ollut jotain vaikutusta tuntemuksiini. Välillä mies saa ravistella minua kimpusta, kun en mitään muuta tekisi, kun hellittelisi häntä.

kuva

En usko, että viihtyisin sellaisen miehen kanssa, joka jaksaisi kehua minua maasta taivaisiin joka päivä ja olisi yhtä lässy kuin minä. Vastakohdat tasapainottavat tässä tilanteessa toisiaan. Aina ei ole kuitenkaan helppoa seurustella jäykkiksen kanssa. Yhtenä päivänä minua odotti kotona iso yllätys.

Kannattaa varmaan keittää kahvit tai hakea jotain naposteltavaa. Postaus saattaa jatkua aika pitkäksi.

Miehessäni on se huono puoli, että jos hänen mieltään painaa joku, hän ei ota sitä puheeksi. Välillä huomaan hänestä, että kaikki ei ole hyvin ja pakotan hänet kertomaan harmittavan asian, mutta välillä eri työvuoroja tehdessämme minulta saattaa mennä joku hänen tunteensa ohi. Minua harmittaa hänen puolestaan, vaikka hän tietää, että hän voi minulle kertoa kaikki surut ja murheet, hän ei siihen aina kykene. Eräänä sunnuntaina ovistestien aikaan meille tuli riitaa, koska mies ei halunnut samaan aikaan seksiä kuin minä. Häntä tuntui ahdistavan mokomat testit ja hän koki, että haluan seksiä vain, että tulisin raskaaksi. Tietysti haluan tulla raskaaksi, eikä oikein muulloin voi kuin ovulaatioaikana, mutta olisin kyllä halunnut seksiä ihan muutenkin. Ehkäisyn lopettamisen jälkeen halut ovat lisääntyneet huomattavasti, eikä mies sanoi haluavansa kerätä intohimoa vähän pitempään, sillä meillä oli juuri edellisenä päivänä ollut hellä hetki. Minua harmitti ihan hirveästi, sillä mies oli tullut myöhään töistä kotiin ja oli ymmärrettävästi väsynyt, mutta minäkin olin valvonut ja odottanut häntä kotiin kuin kuuta nousevaa. Kehitimme tästä aiheesta riidan ja lopputuloksena sanoin todella ilkeitä asioita hänelle ja hän nukkui seuraavat kolme yötä sohvalla.

kuva

Emme nähneet töiden vuoksi toisiamme kahteen päivään ja kolmantena päivänä mies odotti minua kotona töistä tullessani. Yllätyin, sillä luulin hänen menneen töihin. Hän oli kuitenkin ottanut vapaapäivän, koska ei ajatuksineen kuulemma pystynyt olemaan töissä ja halusi jutella kanssani. Hän oli päättänyt erota ellen luovu lapsentekohaaveista. Järkytyin uutisesta pahasti, sillä olin elänyt tähän asti pilvissä, jos ei edeltävää riitää oteta mukaan laskuihin. Juttelimme useita tunteja, olimme hiljaa, itkimme ja mietimme. Se päivä oli yksi elämäni rankimmista. Eron syyksi mies kertoi ahdistuneensa lapsien hankinnasta niin syvästi, ettei kyennyt nauttimaan enää seksistä. Minä olen alun alkaen halunnut lasta enemmän, mutta mies on kyllä tukenut ''hanketta'' alusta saakka. Ymmärrän, että häntä oli alkanut ahdistaa minun lääkärissä käyntini, hänen mukana olonsa lääkärissä, kun sairaanhoitaja oli kehoittanut meitä harrastamaan paljon seksiä ovulaatioaikaan. Mies oli alkanut tuntea itsensä siittokoneeksi, eikä lapsen yritys tuntunut hänestä enää mukavalta. Lisäksi minun jatkuvat puheeni vauvasta ja lapsettomushoidoista olivat alkaneet painostaa häntä. Jouduin siinä tilanteessa punnitsemaan mitä haluan elämältä. Haluaisinko jatkaa parisuhteessa rakastamani miehen kanssa ilman vauvahaaveita vai heittäisinkö hukkaan pitkän yhteisen historiamme ja alkaisin etsimään uutta miestä. Pitkien keskustelujen jälkeen sanoin miehelle, että biologinen kelloni tikittää niin pahasti, etten voi sille mitään. Haluaisin olla hänen kanssaan ja luopuisin lapsihaaveista, mutta en pysty olemaan oma itseni siinä tapauksessa. Mies sanoi ymmärtävänsä minua ja minä häntä. Näytti siltä, että tiemme eroavat, mutta jotain ihmettä tapahtui. Olin niin shokissa ja mietin, mitä tekisin elämälläni seuraavaksi, etten muista mitä sanoin, mutta muistan itkeneeni paljon.

Tuntuu, että meidät on luotu yhteen, kun yhtäkkiä mies sanoi haluavansa yrittää kanssani vielä. Varmistelin monta kertaa häneltä, että onko hän tosissaan ja onko se nyt varmasti ok, että jatketaan vauvahaaveilua. Lupasin taholtani olla vouhottamatta asiasta ja ottaa rennommin, jolloin mies sanoi haluavansa kyllä lapsen kanssani, mutta häntä vain pelottaa niin suuri muutos elämässä. Kerroin, että minuakin mietityttää, koska meillä ei vielä kummallakaan ole kokemusta perheenlisäyksestä, mutta olemme vastuullisia aikuisia ja varmasti selviämme yhdessä mistä vain. Mies nyökytteli ja olin niin onnellinen, että löysimme yhteisen elämänsävelen, joka oli vain välillä hukassa. Olin niin pahoillani tämän kaiken laukaisseesta riidasta, sillä käyttäydyin huonosti, mutta hyvä, että asiat tuli puhuttua halki.

Jäyhissä suomalaismiehissä voi kyteä vaikka mitä ajatuksia, kun he eivät niitä uskalla puolisoilleen kertoa. Mies ei ehdottomasti halunnut eroa, mutta se oli hänen avunhuutonsa pelottaviin ajatuksiin. Monesta asiasta kannattaisi vain rohkeasti puhua, eikä pitää niitä painamassa omaa mieltä. Kaksin on kevyempää! Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Arkemme on taas palautunut entiselleen. Olen pitänyt lupauksestani kiinni, emmekä ole keskustelleet vauvoista juuri ollenkaan. Mies yhtenä iltana itse aloitti keskustelun aiheesta, mutta innostuin liikaa ja hän pyysi minua rauhoittumaan. Ei ole reilua! Kiva silti, että hän ajattelee niin positiivisesti perheenlisäyksestä, vaikka ei ole samanlainen touhottaja kuin minä. Rakastan häntä juuri tuollaisena <3 Ja tiedän, että hän rakastaa minua yli kaiken, sillä muutoin emme olisi enää yhdessä.

kuva

Oviksen hakua

Laskin tässä yhtäkkiä mikäs kiertopäivä on tällä hetkellä meneillään. Olen vähän tippunut laskuista, mutta kp 27 se on. Moni odottaisi jo siteen kanssa kuukautisia, mutta minulla menee niiden alkuun todennäköisesti viikko minimissään. Se olisi jo hyvä saavutus kaltaiselleni pitkäkiertolaise.

Ovista tuli tikutettua kiertopäivinä 15-18 ja tällaisia tuloksia sain tikkuihin:

KP15

KP16

KP17

KP18

Mitäs näistä nyt tulkitsen?

Testeinä käytin Pregcheckiä, jota sai Prismasta. Kolme ensimmäistä testiä on otettu aamupissasta ja viimeinen päivällä töiden jälkeen.

En ole aikaisemmin tehnyt ovulaatiotestejä, joten en oikeastaan tiedä, millainen viiva ovulaatiosta syntyy. Ohjeiden mukaan sen pitäisi olla yhtä vahva, kuin kontrolliviiva. Yksikään tikuttamistani testeistä ei mielestäni yltänyt yhtä vahvaksi kuin kontrolliviiva, mutta netistä kokemuksia luettuani testiviiva saattaa jäädä heikommaksi, vaikka ovulaatio tapahtuisi. Nyt olen aika sekaisin ajatuksistani, sillä en ole 100% mitä ajattelisin testituloksista. Positiivisesti ajateltuna näen kuvasarjassa hormonitason nousun ja romahduksen, mutta negatiivisesti ajatellen tumminkaan viiva ei ihan yllä kontrolliviivan vahvuudelle. Lisäksi viimeinen testi on tehty n. klo 16, kun taas aiemmat testit klo 10-13 välillä ja aamupissasta.

Olisin tietysti voinut yrittää pelata varman päälle ja tehdä vielä yhden testin, mutta päätin, että kortit ovat nyt jaettu ja tässä, enkä enää testannut tästä kierrosta. Nyt kaipailen mielipiteitä, ovuloinko tässä kierrossa mielestänne vai en? Pitäisi joko jatkaa tai lopettaa Clomilääkitys tämän perusteella. Itse haluaisin ajatella positiivisesti, mutta se tarkoittaisi sitä, että kuukautisten olisi tultava ajallaan, jos en ole raskaana. Pelkään tippuvani taas korkealta, sillä jos en ovuloinut, menkkoja tuskin kuuluu vielä ensi viikollakaan ja alan elätellä toiveita raskaudesta. Nuorempana ajattelin, että lasten yritys on jännittävää ja hienoa aikaa, mutta sitä ollessa jo vuosi takana tuntuu pikemminkin pettymysten sarjalta ja henkisesti raskaalta. On se silti yhä edelleen jännää ja ihanaa, kunhan asioita ei pyörittele liikaa päässä.

Ensi postauksessa kerron teille parisuhteesta.

Kevään viimeinen lääkärikäynti

Pahoittelut, että kerron asioiden etenemisestä näin myöhään. Lääkäri oli jo 12. toukokuuta. Luulin, että käynnillä vain juteltaisiin, mutta yllättäen jouduin tuolille jälleen ilman housuja ultraäänitutkimukseen. Ultralla tutkittiin olisikos yhtään munasolua kypsynyt ovulaatiota varten. Vasemmalta puolelta lääkäri löysi kasvuun lähteneen follikkelin, mutta kierron 13. päivänä se ei ollut vielä kypsynyt tarpeeksi ovulaatioa ajatellen. Olipa ainakin lähtenyt kasvuun! Hurraa!

Lääkäri ohjeisti minua tekemään ovulaatiotestejä muutaman päivän kuluttua, jotta nähtäisiin ovuloinko myöhään vai tapahtuuko ovulaatiota ollenkaan. Olinkin edellisenä päivänä ostanut kauppareissun yhteydessä ovulaatiotestejä. Mietin ovatko ne tyhjänpäiväisiä, mutta nyt sain ainakin lääkärin määräyksen tehdä niitä.

Mies oli muuten tällä käynnillä mukana hiljaa istuskellen. Käynnin jälkeen hän tokaisikin minulle, että tämänkö takia hän lähti töistä aiemmin. Olimme toimenpidehuoneessa ehkä vartin. En tiedä, mitä hienoa mies olisi halunnut kokea käynniltä, mutta minulle käynti oli ainakin mieleinen. Iloitsin koko päivän munasolustani! Oli helpottavaa kuulla, että kehossani sentään jotain tapahtuu. Vaikken ovuloisi, niin olen iloinen edistyksestä silti.

Lapsettomuuspoli on koko kesän kiinni ja avaa vasta elokuussa, joten lääkärissä käynnit ovat nyt tauolla, koska en suostunut laparoskopiaan. Syksyllä mietimme asiaa uudelleen ja puhuimme, että on myös mahdollista yrittää HSSG-tutkimusta uudelleen suuremmilla kipulääkkeillä ja lisäksi rauhoittavalla lääkkeellä. Haluan ehdottomasti kokeilla uudelleen, mutta tarvin kyllä kunnon lääkkeet. Mitenköhän milloinkaan selviän synnytyksestä, kun koin jo hirvittävää kipua pelkästään tuossa tutkimuksessa? Haluan kyllä synnytykseen kaikki mahdolliset lääkkeet ja kivunlievittäjät, jos synnytyssaliin ikinä pääsen. En ole pitänyt itseäni suurena jännittäjänä ja olen jotenkin ajatellut kestäväni hyvin kipua sekä toimenpiteitä. Vieläkin muistelen ihmetellen, miten jouduin sellaiseen paniikkiin HSSG-tutkimuksessa. Tarvin myös tukihenkilön mukaan (miehen), jos se minulle vielä tehdään. Ja tsemppaan sitten todella, nyt kun tiedän, että muuten joudun tähystystutkimukseen! Pakko kestää se kipu hyvän asian puolesta. Lisäporkkanana jotkut puhuvat raskautuneensa heti tutkimuksen jälkeisestä kierrosta, kun röörit on ikään kuin ''putsattu''.

Clomifeneistä sen verran, että nyt tässä kierrossa söin siis kierron 4-8 päivinä yhden tabletin. Lääkäri pohti, että sitä pitää nostaa ainakin kahteen tablettiin, ehkä jopa kolmeen. Mutta poli on nyt kiinni, joten siksi minun piti tehdä ovistestejä selvittääkseni tapahtuuko ovulaatiota vai ei. Jos ei, silloin minun on turha syödä Clomifeniä kesän aikana. Jos ovuloin, voin jatkaa samalla tavalla ja elokuun kierrossa tuplata määrä, kun pääsen taas ultraäänitutkimukseen. Mielessä pyörii paljon kysymyksiä tähän liittyen. Mitä jos en ovuloi? Joudunko luopumaan vauvahaaveista koko kesäksi? Sehän on pitkä aika. Mitä jos en ovuloi, mutta lääke olisikin auttanut ja jätän sen siksi syömättä. Eihän ovulaatiota tapahdu kaikilla naisilla joka kierrossa, vaikka söisikin Clomeja? Ja nyt tämä yksi kierto on ratkaiseva. Pian nähdään, kuinka meidän käy!

Hssg eli munatorven aukiolotutkimus ja yllätystulehdus

Tässä postauksessa oma kokemukseni munatorven aukiolotutkimuksesta.

Nyt on meneillään kp 12 ja minulle tehtiin tutkimus kp 9. Kuukautiset saatiin aikaan Primolut Nor 10mg avulla ja munasolua kypsyteltiin Clomifen 50mg avulla kp 4-8.

Lääkäri oli vaihtunut toiseen, mikä oli minulle pienoinen pettymys, koska olisin halunnut hoitaa asioitani tutun lääkärin kanssa. Lisäksi minulle esiteltiin opiskelija, joka olisi mukana katselemassa toimenpidettä. Nyökkäsin hymyillen, vaikka sisäinen minäni olisi pudistellut päätään apeana. Historiani käytiin pikaisesti läpi ja palautin aikaisemmalla käynnilläni minulle ja miehelle täytettäväksi saamani paperit, ja lääkäri kävi myös ne läpi.

Lääkäri kyseli minulta papa-kokeesta ja sanoin, että se on huhtikuussa otettu, mutta en tiedä tuloksia. Hoitaja kävi tulostamassa papa-kokeen tulokset, joissa ei ollut onneksi mitään poikkeavaa, mutta lääkäri sanoi kokeista löytyneen hiivabakteeri. Emme siitä jutelleet sen enempää, vaikka näin jälkeenpäin olisin kyllä halunnut, sillä en tiedä yhtään miten hiivaa hoidetaan vai hoidetaanko ylipäätään, kun lääkäri ei siitä sen enempää sanonut. Mies haki apteekista minulle hiivalääkkeen ja päätin käyttää sen, koska minulla on nyt kuitenkin lääkärissä todettu hiiva. En tiedä voiko hiivatulehdus heikentää raskaaksitulemisen mahdollisuutta, mutta en halua ottaa sitä riskiä, joten koitan nyt ainakin hoitaa sen pois.

Alkupuheiden jälkeen lääkäri pyysi minua riisumaan sukkahousut ja hameen sekä käymään istumaan  gynetuoliin. Minusta ei tuntunut siltä, että olisin jännittänyt ihan hullunlailla, mutta jännitti kuitenkin melko paljon. Tietämättömille munatorven aukiolotutkimus tehdään ruiskuttamalla ohuen katetrin avulla vuorotellen suolaliuosta ja ilmaa, jotta ultrassa nähdään liikkuvatko kuplat munanjohtimien läpi. Tutkimuksen sanotaan aiheuttaman mahdollisesti jonkin verran kipua ja on hyvä ottaa särkylääkettä ennen. Minä olin ottanut Panadol 1g tuntia ennen tutkimusta, kuten oli ohjeistettu.

Katetrin laittaminen tuntui epämukavalta, koska paikkaa jouduttiin hakemaan neljä kertaa, sillä kohtuni työnsi katetrin aina ulos. Kun viimein lääkäri sai katetrin oikeaan kohtaan ja alkoi täyttämään ballonkia, tunsin niin järkyttävää kipua, etten tiennyt miten olisin. Tuntui, että kohtu suorastaan räjähtäisi. Tämän pidemmälle tutkimuksessa ei päästy kovan kivun vuoksi, sillä menin aivan paniikkiin järkytyksestä. Tunsin, että päässäni ei enää kulje veri ja meinasin pyörtyä. Makailin tuolissa jonkun aikaa, jonka jälkeen hoipertelin ylös pukemaan vaatteita. Paikat hakkasivat pelosta ja itkin pettymyksestä, koska tutkimus epäonnistui. Sairaanhoitaja yritti lohduttaa minua, etten ole ainoa, jolle tutkimus sattuu näin paljon ja lääkäri puolestaan lohdutti, että yleensä kohtu ei reagoi tutkimukseen niin voimakkaasti kuin minun reagoi. Se kramppaus oli jotain aivan kamalaa.

Lääkäri kertoi, että on muitakin keinoja tutkia munatorvien aukioloa ja oli jo varaamassa minulle aikaa laparoskopiaan. Olin lukenut edellisellä käynnillä saamistani esitteistä jotain asiasta, joten pyysin lisäinfoa lääkäriltä toimenpiteestä. Kun lääkäri selitti sen tapahtuvan päiväkirurgiassa, tajusin, etten ole valmis menemään sellaiseen. Olin niin paniikissa vielä koko tutkimuksesta, että olisin varmaan hyppinyt seinille, jos minulle olisi varattu aika tähystysleikkaukseen. Kieltäydyin siksi jyrkästi ja sanoin myös, etten tiedä olenko valmis hankkimaan lasta, jos se tällaista vaatii. Lääkäri ihmetteli suhtautumistani asiaan, sillä kyseessä ei olisi iso leikkaus, mutta en pysty menemään sellaiseen. Miten edes pitäisin koko jutun salassa, jos vietän aikaa sairaalassa ja olen sairaslomalla viikon.

Minulta on lapsena leikattu umpilisäke ja olen siitä edelleen niin järkyttynyt, että en suostu yhteenkään leikkaukseen ellei siitä ole henkeni kiinni tai tulevan lapseni henki. Ja nyt siis puhutaan vain tutkimuksesta, jossa hyvässä lykyssä todettaisiin, että auki ovat eikä mitään vikaa. Minulta ei lapsena leikattu edes kitarisaa, koska pistin niin pahasti hanttiin. Voidaanko puhua jonkinlaisesta sairaalakammosta?

Lääkäri sanoi, että hänen on vaikea auttaa meitä, ellei tutkimuksia saada tehtyä ja lääkkeetkin ovat niin kalliita, eikä tiedetä onko niistä sitten apua. Lisäksi hän muistutti, että täytän pian 25 vuotta, eikä kolmekymppiseksi ole enää pitkä, jolloin asiat taas vaikeutuvat. Sanoin, että minun pitää jutella miehen kanssa asiasta ennen kuin teen mitään päätöstä ja sairaanhoitaja puolestaan lohdutti, että olemme nuoria vielä eikä ole mikään kiire. Tekemämme päätös olisi se oikea päätös. Outoa saada vähän ristiriitaista viestiä hoitohuoneesta, mutta sairaanhoitaja oli kuitenkin oikeassa.

Olin niin shokissa lähdettyäni takaisin töihin, että itkin vain ja soitin miehelle. Hänen äänensä kuuleminen sai minut vollottamaan vain pahemmin, ja aloin näkemään kaikki asiat huonoimmalta kantilta. Emme tulisi koskaan saamaan lasta, koska minä en uskalla mennä laparoskopiaan ja mies sanoi, ettei voi minua sinne pakottaa. Lääkäri ei voi määrätä lääkkeitä, koska ei voi tietää mikä voisi auttaa, joten umpikujassa ollaan. Istuin vielä hetken autossa työpaikan pihassa ja tajusin, että en ole loppupäivänä työkuntoinen. Hiivin pomon kansliaan ja itkin ja itkin. Se oli vaikea tilanne, koska en halunnut kertoa asioistani yksityiskohtia, mutta olin ihan hajalla. Onneksi esimieheni oli niin ymmärtäväinen, että päästi minut lähtemään kotiin. Olen hänelle hyvin kiitollinen, ettei hän vaatinut selitystä tai jäämään töihin. Tuntuu, että minun tarvii kiittää häntä jotenkin. Ja onneksi on tämä blogi, jonne voin kerätä ajatuksiani, sillä näin paljon ajatuksia kertyneenä päähän tekee hulluksi.

Onneksi tuolla epätoivoisella lääkärikäynnillä oli positiivisiakin uutisia. Miehen spermanäyte oli hyvälaatuinen. En ihan tarkalleen muista lukuja, mutta 1ml:ssa oli kai 44milj. siittiöitä, joista miltein 70% oli liikkuvia, joka on hyvä tulos. Olenkin nyt kehunut ukkoa paljon ja olen niin iloinen, että hänessä on kaikki kunnossa. Raskaaksi tuleminen tuntuu edes asteen helpommalta, kun vain minussa on vikaa. Ja onneksi hän ei ole mitenkään syyllistänyt minua, vaan tuntuu ottavan hyvin rennosti. Rakastan häntä mahdottoman paljon <3

Huomenna pitäisi taas käydä lääkärissä kuuntelemassa joitan tuloksia. En ole varma saatiinko munasoluja jotenkin ultrattua, vaikka aukioloa ei pystytty selvittämään. Ilmeisesti käynti liittyy jotenkin niihin. Mieskin pääsee ehkä ensimmäistä kertaa mukaan. Jännittää suuresti, sillä nyt keskustellaan tosissaan jatkosta. Päätin olla suostumatta laparoskopiaan. Pakko löytää toinen keino tai sitten yritämme vain luomuna lasta eikä tule sitten jos ei tule. Minun pyydettiin miettimään myös adoptiota, mutta se ei oikein nyt tunnu oikealta vaihtoehdolta. Hävettää, kun taas joudun vaivaamaan pomoa lääkärikäynnillä kesken työpäivän. Toivon, että tämä olisi nyt viimeinen kerta vähään aikaan...

Ruusuista äitienpäivää

Haluan toivottaa mukavaa ja ruusuista äitienpäivää kaikille mammoille :) Pieni haikeus tuntuu sisälläni, koska olisin niin hurjasti halunnut viettää itse äitienpäivää jo tänä vuonna, mutta onneksi äitienpäivä tulee joka vuosi uudelleen. Tänä vuonna muistan omaa äitiä itsetehdyllä kortilla ja yllätyslahjalla sekä viime kesänä edesmennyttä mummua ajatuksissa ja mahdollisesti käymällä haudalla. 

Oloni on aika flunssainen, mutta onneksi mukava ja leppoisa yhdessäolo ei paljoa vaadi. Nauttikaa siis kaikki äidit tästä päivästä ja ottakaa rennosti :) Toivottavasti saitte aamiaisen sänkyyn :)

kuva

Edellinen lääkärikäynti

Unohdin kirjoittaa edellisestä lääkärikäynnistäni, mutta tässä siitä infoa. Kävin siis juuri ennen viime kuukautisia juttelemassa lääkärin kanssa tilanteestamme ja lääkäri totesi meidän olevan aika mahdotonta saada lasta omin avuin. Verikokeista selvisi, että todennäköisesti en ovuloi tai sitten ovuloin todella harvoin. Uutinen ei sinänsä tullut minulle yllätyksenä, koska osasin odottaa sitä kuukautisten tullessa niin harvoin. Harmitti se silti, koska toiveet raskautumisesta romahtivat sillä sekunnilla alas. Lääkäri kuitenkin määräsi minulle Primolut Nor 10mg kuukautisten aikaansaamiseksi ja sain aloittaa 10pv kuurin heti. Lisäksi sain Clomifen 50mg otettavaksi kp 4-8, jonka jälkeen menisin munatorvien aukiolotutkimukseen kp 9.

Sinä päivänä ajattelin, että jes! Saamme apua oikeasti. Yleensä lapsettomuushoidot aloitetaan, kun lasta on yritetty vuoden päivät tuloksetta. Meidän tapaus on lääkärin mielestä niin selkeä, ettemme voi ns. luomusti saada lasta, joten siksi pääsimme hoitoihin jo ennen vuoden yrittämistä.

En olisi ajatellut blogia perustaessani, että tästä saattaakin tulla lapsettomuusblogi. Jaksan kuitenkin uskoa, että me onnistumme jollain tapaa, sillä niin moni pariskunta on saanut lapsen aloitettuaan hoidot. Ja me olemme kumpikin nuoria vielä.

Munatorven aukiolotutkimus huoletti minua kovasti (kirjoitan siitä lisää ensi postauksessa) ja miehelle sain kotiintuliaisiksi purkin siemennestetutkimuksia varten. Hän vei heti seuraavana mahdollisena tutkimuspäivänä näytteen labraan ja minulle kerrottiin, että jos siitä löytyy jotain poikkeavaa niin meille soitetaan. Siinä tapauksessa minun ei tarvisi mennä munatorven aukiolotutkimukseen, jos miehestä löytyisi vikaa.

Meitä molempia jännitti aikalailla tämän lääkärikäynnin jälkeen. Miehellä tietysti kovat paineet, onko hän ihan kunnossa ja minä puolestani lueskelin netistä kokemuksia tuosta tutkimuksestani. Vaikutti olevan normaalia, että tutkimus tuntuu ikävältä, mutta aika harvaa se oli sattunut kunnolla. Riippuu kaiketi myös siitä, ovatko piuhat tukossa vai auki. Ajattelin vain, että kumpa siellä ei olisi opiskelijaa paikalla, koska minua häiritsee aivan tavattomasti, jos joku ylimääräinen henkilö on mukana näin intiimeissä toimenpiteissä. Lisäksi en oikein luota opiskelijoiden vaitiolovelvollisuuteen, koska suuri osa opiskelijoista on vielä niin nuoria ymmärtääkseen sen vakavuuden. Olisi kauheaa, jos asiani leviäisivät tässä kunnassa, jossa kaikki tuntevat toisensa jotain kautta.

Koitin olla stressaamatta tutkimusta ja onnistuin mielestäni siinä aika hyvin. Primolutit aloittivat kuukautiset ajallaan ja oli mielenkiintoista päästä kuulemaan, olivatko Clomit saaneet jotain aikaan. Tästä lisää seuraavassa postauksessa.

Tule jo vauva!

Malttamattomana odotan plussauutisia, mutta en vieläkään ole raskaana. Nyt on menossa kp3 ja kärsin kamalista menkkakivuista. Viime yönä ei tullut nukuttua hyvin kipujen takia, sillä en löytänyt yhtään asentoa, jossa vatsaa ei olisi jomottanut niin kovasti. 

Kärsin tällä hetkellä niin kovasta vauvankaipuusta, että vain huokailen. Mietin, kuinka ihanaa olisi pitää vauvaa sylissä, imettää ja tuudittaa uneen. Ja kuinka suloista olisi makoilla yhdessä sängyllä ja tuijottaa pienokaista silmiin. Edelleen näitä haaveita kohti taistellaan ja sinnikkäästi yritetään. Minä oikein kovasti toivon tulevani raskaaksi ja haluaisin intoilla asiasta, mutta mies on viileästi rauhallinen ja toteaa, että tulee jos on tullakseen. Yritän ottaa yhtä rauhallisesti kuin hän, sillä hötkyilemällä ei tule kuin stressiä. Mutta on niin ihanaa katsella netistä pinnasänkyjä ja hoitopöytiä ja ja....

Katselin myös tämän vuoden äitiyspakkauksen sisältöä. Vaikutti erittäin kivalta ja runsaalta. Olisi niin tehnyt mieli intoilla, mutta harmi vain, ettemme tule enään saamaan sitä. Ystäväni onneksi lohdutti minua, että ensi vuoden äitiyspakkaus on varmasti parempi. Toivottavasti meitä lykästää ja saan ensi vuonna intoilla tositarkoituksella.

Äitini taas kyseli eilen, että ettekö jo lasta voisi hankkia. Tokaisin vain, että emme hanki, vaan hankimme koiran. Hah! Äitini tietää, että avomiehelläni on ollut koirakuume jo pitkään, joten tykkään aina vastata tuohon painostavaan kysymykseen koiralla. Emme oikeasti ole hankkimassa koiraa. Mietittiin kyllä miehen kanssa eräs päivä, että on oikeastaan aika riski kysyä pariskunnilta, että ettekö voisi jo lapsia hankkia. Kysyjän kannattaisi miettiä, että ehkä pariskunta on yrittänytkin pitkään lasta, mutta ei syystä tai toisesta voi saada lasta tai ei vain ole vielä tärpännyt. Lapsettomuus on yleensä aika arka aihe, eikä siitä halua puhua. Vauvakyselyt ahdistavat minuakin, sillä meidän lapsemme olisi jo syntynyt, jos olisi ekasta kierrosta tärpännyt. Ollaan nyt yritetty lasta 10kk eli melkein vuosi.

Onneksi kannustitte minua hakeutumaan lääkärin puheille epäsäännöllisten kuukautisten vuoksi, sillä asia on mennyt eteenpäin. Kerron lisää ensi postauksessa!