maanantai 11. toukokuuta 2015

Hssg eli munatorven aukiolotutkimus ja yllätystulehdus

Tässä postauksessa oma kokemukseni munatorven aukiolotutkimuksesta.

Nyt on meneillään kp 12 ja minulle tehtiin tutkimus kp 9. Kuukautiset saatiin aikaan Primolut Nor 10mg avulla ja munasolua kypsyteltiin Clomifen 50mg avulla kp 4-8.

Lääkäri oli vaihtunut toiseen, mikä oli minulle pienoinen pettymys, koska olisin halunnut hoitaa asioitani tutun lääkärin kanssa. Lisäksi minulle esiteltiin opiskelija, joka olisi mukana katselemassa toimenpidettä. Nyökkäsin hymyillen, vaikka sisäinen minäni olisi pudistellut päätään apeana. Historiani käytiin pikaisesti läpi ja palautin aikaisemmalla käynnilläni minulle ja miehelle täytettäväksi saamani paperit, ja lääkäri kävi myös ne läpi.

Lääkäri kyseli minulta papa-kokeesta ja sanoin, että se on huhtikuussa otettu, mutta en tiedä tuloksia. Hoitaja kävi tulostamassa papa-kokeen tulokset, joissa ei ollut onneksi mitään poikkeavaa, mutta lääkäri sanoi kokeista löytyneen hiivabakteeri. Emme siitä jutelleet sen enempää, vaikka näin jälkeenpäin olisin kyllä halunnut, sillä en tiedä yhtään miten hiivaa hoidetaan vai hoidetaanko ylipäätään, kun lääkäri ei siitä sen enempää sanonut. Mies haki apteekista minulle hiivalääkkeen ja päätin käyttää sen, koska minulla on nyt kuitenkin lääkärissä todettu hiiva. En tiedä voiko hiivatulehdus heikentää raskaaksitulemisen mahdollisuutta, mutta en halua ottaa sitä riskiä, joten koitan nyt ainakin hoitaa sen pois.

Alkupuheiden jälkeen lääkäri pyysi minua riisumaan sukkahousut ja hameen sekä käymään istumaan  gynetuoliin. Minusta ei tuntunut siltä, että olisin jännittänyt ihan hullunlailla, mutta jännitti kuitenkin melko paljon. Tietämättömille munatorven aukiolotutkimus tehdään ruiskuttamalla ohuen katetrin avulla vuorotellen suolaliuosta ja ilmaa, jotta ultrassa nähdään liikkuvatko kuplat munanjohtimien läpi. Tutkimuksen sanotaan aiheuttaman mahdollisesti jonkin verran kipua ja on hyvä ottaa särkylääkettä ennen. Minä olin ottanut Panadol 1g tuntia ennen tutkimusta, kuten oli ohjeistettu.

Katetrin laittaminen tuntui epämukavalta, koska paikkaa jouduttiin hakemaan neljä kertaa, sillä kohtuni työnsi katetrin aina ulos. Kun viimein lääkäri sai katetrin oikeaan kohtaan ja alkoi täyttämään ballonkia, tunsin niin järkyttävää kipua, etten tiennyt miten olisin. Tuntui, että kohtu suorastaan räjähtäisi. Tämän pidemmälle tutkimuksessa ei päästy kovan kivun vuoksi, sillä menin aivan paniikkiin järkytyksestä. Tunsin, että päässäni ei enää kulje veri ja meinasin pyörtyä. Makailin tuolissa jonkun aikaa, jonka jälkeen hoipertelin ylös pukemaan vaatteita. Paikat hakkasivat pelosta ja itkin pettymyksestä, koska tutkimus epäonnistui. Sairaanhoitaja yritti lohduttaa minua, etten ole ainoa, jolle tutkimus sattuu näin paljon ja lääkäri puolestaan lohdutti, että yleensä kohtu ei reagoi tutkimukseen niin voimakkaasti kuin minun reagoi. Se kramppaus oli jotain aivan kamalaa.

Lääkäri kertoi, että on muitakin keinoja tutkia munatorvien aukioloa ja oli jo varaamassa minulle aikaa laparoskopiaan. Olin lukenut edellisellä käynnillä saamistani esitteistä jotain asiasta, joten pyysin lisäinfoa lääkäriltä toimenpiteestä. Kun lääkäri selitti sen tapahtuvan päiväkirurgiassa, tajusin, etten ole valmis menemään sellaiseen. Olin niin paniikissa vielä koko tutkimuksesta, että olisin varmaan hyppinyt seinille, jos minulle olisi varattu aika tähystysleikkaukseen. Kieltäydyin siksi jyrkästi ja sanoin myös, etten tiedä olenko valmis hankkimaan lasta, jos se tällaista vaatii. Lääkäri ihmetteli suhtautumistani asiaan, sillä kyseessä ei olisi iso leikkaus, mutta en pysty menemään sellaiseen. Miten edes pitäisin koko jutun salassa, jos vietän aikaa sairaalassa ja olen sairaslomalla viikon.

Minulta on lapsena leikattu umpilisäke ja olen siitä edelleen niin järkyttynyt, että en suostu yhteenkään leikkaukseen ellei siitä ole henkeni kiinni tai tulevan lapseni henki. Ja nyt siis puhutaan vain tutkimuksesta, jossa hyvässä lykyssä todettaisiin, että auki ovat eikä mitään vikaa. Minulta ei lapsena leikattu edes kitarisaa, koska pistin niin pahasti hanttiin. Voidaanko puhua jonkinlaisesta sairaalakammosta?

Lääkäri sanoi, että hänen on vaikea auttaa meitä, ellei tutkimuksia saada tehtyä ja lääkkeetkin ovat niin kalliita, eikä tiedetä onko niistä sitten apua. Lisäksi hän muistutti, että täytän pian 25 vuotta, eikä kolmekymppiseksi ole enää pitkä, jolloin asiat taas vaikeutuvat. Sanoin, että minun pitää jutella miehen kanssa asiasta ennen kuin teen mitään päätöstä ja sairaanhoitaja puolestaan lohdutti, että olemme nuoria vielä eikä ole mikään kiire. Tekemämme päätös olisi se oikea päätös. Outoa saada vähän ristiriitaista viestiä hoitohuoneesta, mutta sairaanhoitaja oli kuitenkin oikeassa.

Olin niin shokissa lähdettyäni takaisin töihin, että itkin vain ja soitin miehelle. Hänen äänensä kuuleminen sai minut vollottamaan vain pahemmin, ja aloin näkemään kaikki asiat huonoimmalta kantilta. Emme tulisi koskaan saamaan lasta, koska minä en uskalla mennä laparoskopiaan ja mies sanoi, ettei voi minua sinne pakottaa. Lääkäri ei voi määrätä lääkkeitä, koska ei voi tietää mikä voisi auttaa, joten umpikujassa ollaan. Istuin vielä hetken autossa työpaikan pihassa ja tajusin, että en ole loppupäivänä työkuntoinen. Hiivin pomon kansliaan ja itkin ja itkin. Se oli vaikea tilanne, koska en halunnut kertoa asioistani yksityiskohtia, mutta olin ihan hajalla. Onneksi esimieheni oli niin ymmärtäväinen, että päästi minut lähtemään kotiin. Olen hänelle hyvin kiitollinen, ettei hän vaatinut selitystä tai jäämään töihin. Tuntuu, että minun tarvii kiittää häntä jotenkin. Ja onneksi on tämä blogi, jonne voin kerätä ajatuksiani, sillä näin paljon ajatuksia kertyneenä päähän tekee hulluksi.

Onneksi tuolla epätoivoisella lääkärikäynnillä oli positiivisiakin uutisia. Miehen spermanäyte oli hyvälaatuinen. En ihan tarkalleen muista lukuja, mutta 1ml:ssa oli kai 44milj. siittiöitä, joista miltein 70% oli liikkuvia, joka on hyvä tulos. Olenkin nyt kehunut ukkoa paljon ja olen niin iloinen, että hänessä on kaikki kunnossa. Raskaaksi tuleminen tuntuu edes asteen helpommalta, kun vain minussa on vikaa. Ja onneksi hän ei ole mitenkään syyllistänyt minua, vaan tuntuu ottavan hyvin rennosti. Rakastan häntä mahdottoman paljon <3

Huomenna pitäisi taas käydä lääkärissä kuuntelemassa joitan tuloksia. En ole varma saatiinko munasoluja jotenkin ultrattua, vaikka aukioloa ei pystytty selvittämään. Ilmeisesti käynti liittyy jotenkin niihin. Mieskin pääsee ehkä ensimmäistä kertaa mukaan. Jännittää suuresti, sillä nyt keskustellaan tosissaan jatkosta. Päätin olla suostumatta laparoskopiaan. Pakko löytää toinen keino tai sitten yritämme vain luomuna lasta eikä tule sitten jos ei tule. Minun pyydettiin miettimään myös adoptiota, mutta se ei oikein nyt tunnu oikealta vaihtoehdolta. Hävettää, kun taas joudun vaivaamaan pomoa lääkärikäynnillä kesken työpäivän. Toivon, että tämä olisi nyt viimeinen kerta vähään aikaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti