keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Ryppyjä rakkaudessa

Kuten viime postauksessa lupasin, kerron teille hieman mitä parisuhteeseemme kuuluu. Olemme seurustelleet kuusi vuotta ja risat, yhdessä asuttu liki kuusi vuotta ja lasta yritetty pian vuosi. Ihastumisvaihe parisuhteessamme on loppunut jo aikoja sitten, mutta tilalle on tullut luja rakkaus. Arkemme on sitä tavallista: siivousta, ruoanlaittoa, kaupassakäyntiä, kyläilyä... Emme käy romanttisilla treffeillä tai ole muuten kuin vastarakastuneet, mutta käymme paljon ulkona syömässä ja vietämme siten laatuaikaa yhdessä. Joskus jokin tv-sarja koukuttaa meidät yhteen ja toisen kanssa on kiva käydä keskusteluja.

Parisuhteemme alkuaikoina olimme aika jäyhä suomalainen pariskunta. Ei julkisia pussailuja tai hellyydenosoituksia, koska se tuntui lapselliselta ja vieraalta kummallekin. Kotona kahdestaan pussailtiin ja halittiin paljon, mutta kumpikaan ei käyttänyt toisesta mitään helliä nimiä. Olimme allergisia kulta-nimityksellekin. Vuosien jälkeen mietin, mikä kaikessa hellyydessä niin pelotti. En tiedä siihen vastausta.

Vuosien varrella olen kuitenkin pehmentynyt pikkuhiljaa. Painotan sanaa pikkuhiljaa. Pitkän prosessin käyneenä saatan jo kavereiden kuullen sanoa tykkääväni (en rakastavani) miehestä ja joskus humalassa saatan pusunkin antaa. Kaupungilla ja kaupassa rakastan kävellä käsikädessä ja välillä vonkaan mieheltä julkista pusua hiljaa kuiskaten. Joskus mies suostuu tähän, joskus ei. Hän on edelleen hyvin jäyhä myös kahden kesken. Kotona olen aivan lälly ja kullittelen (heh mikä sana) miestä sekä tykkäisin halia ja pussailla aivan kamalasti. Minusta on tullut hellyydenkipeä, kun olen uskaltanut heittäytyä omaksi itsekseni! Toivoisin miehen pystyvän samaan, mutta suomalaiselta jäykkikseltä se on ihan liikaa pyydetty. Voisin kuvitella, että e-pillereiden lopettamisella on ollut jotain vaikutusta tuntemuksiini. Välillä mies saa ravistella minua kimpusta, kun en mitään muuta tekisi, kun hellittelisi häntä.

kuva


En usko, että viihtyisin sellaisen miehen kanssa, joka jaksaisi kehua minua maasta taivaisiin joka päivä ja olisi yhtä lässy kuin minä. Vastakohdat tasapainottavat tässä tilanteessa toisiaan. Aina ei ole kuitenkaan helppoa seurustella jäykkiksen kanssa. Yhtenä päivänä minua odotti kotona iso yllätys.

Kannattaa varmaan keittää kahvit tai hakea jotain naposteltavaa. Postaus saattaa jatkua aika pitkäksi.

Miehessäni on se huono puoli, että jos hänen mieltään painaa joku, hän ei ota sitä puheeksi. Välillä huomaan hänestä, että kaikki ei ole hyvin ja pakotan hänet kertomaan harmittavan asian, mutta välillä eri työvuoroja tehdessämme minulta saattaa mennä joku hänen tunteensa ohi. Minua harmittaa hänen puolestaan, vaikka hän tietää, että hän voi minulle kertoa kaikki surut ja murheet, hän ei siihen aina kykene. Eräänä sunnuntaina ovistestien aikaan meille tuli riitaa, koska mies ei halunnut samaan aikaan seksiä kuin minä. Häntä tuntui ahdistavan mokomat testit ja hän koki, että haluan seksiä vain, että tulisin raskaaksi. Tietysti haluan tulla raskaaksi, eikä oikein muulloin voi kuin ovulaatioaikana, mutta olisin kyllä halunnut seksiä ihan muutenkin. Ehkäisyn lopettamisen jälkeen halut ovat lisääntyneet huomattavasti, eikä mies sanoi haluavansa kerätä intohimoa vähän pitempään, sillä meillä oli juuri edellisenä päivänä ollut hellä hetki. Minua harmitti ihan hirveästi, sillä mies oli tullut myöhään töistä kotiin ja oli ymmärrettävästi väsynyt, mutta minäkin olin valvonut ja odottanut häntä kotiin kuin kuuta nousevaa. Kehitimme tästä aiheesta riidan ja lopputuloksena sanoin todella ilkeitä asioita hänelle ja hän nukkui seuraavat kolme yötä sohvalla.

kuva


Emme nähneet töiden vuoksi toisiamme kahteen päivään ja kolmantena päivänä mies odotti minua kotona töistä tullessani. Yllätyin, sillä luulin hänen menneen töihin. Hän oli kuitenkin ottanut vapaapäivän, koska ei ajatuksineen kuulemma pystynyt olemaan töissä ja halusi jutella kanssani. Hän oli päättänyt erota ellen luovu lapsentekohaaveista. Järkytyin uutisesta pahasti, sillä olin elänyt tähän asti pilvissä, jos ei edeltävää riitää oteta mukaan laskuihin. Juttelimme useita tunteja, olimme hiljaa, itkimme ja mietimme. Se päivä oli yksi elämäni rankimmista. Eron syyksi mies kertoi ahdistuneensa lapsien hankinnasta niin syvästi, ettei kyennyt nauttimaan enää seksistä. Minä olen alun alkaen halunnut lasta enemmän, mutta mies on kyllä tukenut ''hanketta'' alusta saakka. Ymmärrän, että häntä oli alkanut ahdistaa minun lääkärissä käyntini, hänen mukana olonsa lääkärissä, kun sairaanhoitaja oli kehoittanut meitä harrastamaan paljon seksiä ovulaatioaikaan. Mies oli alkanut tuntea itsensä siittokoneeksi, eikä lapsen yritys tuntunut hänestä enää mukavalta. Lisäksi minun jatkuvat puheeni vauvasta ja lapsettomushoidoista olivat alkaneet painostaa häntä. Jouduin siinä tilanteessa punnitsemaan mitä haluan elämältä. Haluaisinko jatkaa parisuhteessa rakastamani miehen kanssa ilman vauvahaaveita vai heittäisinkö hukkaan pitkän yhteisen historiamme ja alkaisin etsimään uutta miestä. Pitkien keskustelujen jälkeen sanoin miehelle, että biologinen kelloni tikittää niin pahasti, etten voi sille mitään. Haluaisin olla hänen kanssaan ja luopuisin lapsihaaveista, mutta en pysty olemaan oma itseni siinä tapauksessa. Mies sanoi ymmärtävänsä minua ja minä häntä. Näytti siltä, että tiemme eroavat, mutta jotain ihmettä tapahtui. Olin niin shokissa ja mietin, mitä tekisin elämälläni seuraavaksi, etten muista mitä sanoin, mutta muistan itkeneeni paljon.

Tuntuu, että meidät on luotu yhteen, kun yhtäkkiä mies sanoi haluavansa yrittää kanssani vielä. Varmistelin monta kertaa häneltä, että onko hän tosissaan ja onko se nyt varmasti ok, että jatketaan vauvahaaveilua. Lupasin taholtani olla vouhottamatta asiasta ja ottaa rennommin, jolloin mies sanoi haluavansa kyllä lapsen kanssani, mutta häntä vain pelottaa niin suuri muutos elämässä. Kerroin, että minuakin mietityttää, koska meillä ei vielä kummallakaan ole kokemusta perheenlisäyksestä, mutta olemme vastuullisia aikuisia ja varmasti selviämme yhdessä mistä vain. Mies nyökytteli ja olin niin onnellinen, että löysimme yhteisen elämänsävelen, joka oli vain välillä hukassa. Olin niin pahoillani tämän kaiken laukaisseesta riidasta, sillä käyttäydyin huonosti, mutta hyvä, että asiat tuli puhuttua halki.

Jäyhissä suomalaismiehissä voi kyteä vaikka mitä ajatuksia, kun he eivät niitä uskalla puolisoilleen kertoa. Mies ei ehdottomasti halunnut eroa, mutta se oli hänen avunhuutonsa pelottaviin ajatuksiin. Monesta asiasta kannattaisi vain rohkeasti puhua, eikä pitää niitä painamassa omaa mieltä. Kaksin on kevyempää! Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Arkemme on taas palautunut entiselleen. Olen pitänyt lupauksestani kiinni, emmekä ole keskustelleet vauvoista juuri ollenkaan. Mies yhtenä iltana itse aloitti keskustelun aiheesta, mutta innostuin liikaa ja hän pyysi minua rauhoittumaan. Ei ole reilua! Kiva silti, että hän ajattelee niin positiivisesti perheenlisäyksestä, vaikka ei ole samanlainen touhottaja kuin minä. Rakastan häntä juuri tuollaisena <3 Ja tiedän, että hän rakastaa minua yli kaiken, sillä muutoin emme olisi enää yhdessä.

kuva

2 kommenttia:

  1. Meillä eletään vastaanvanlaista vaihetta. Mies keräsi paineita itseensä ja hommat hieman jumissa. Niinpä viivästyi testeihin ja muihin meno. En halunnut rasittaa häntä enempää ja silleen.

    VastaaPoista