Aikaisemmin olen kertonut, että olen vauvahaaveista aika vaitonainen. Olen aina sanonut, että eläimet ovat minun juttuni ja lapsista en pidä. En usko, että moni voisi mitenkään tajuta, missä tilanteessa nyt olen tai että edes mietin vauvan hankkimista. Minä, joka olen aina pelännyt vauvoja ja lapsia. Nuorempana kyllä arastelin ihan selkeästi pieniä, mutta se johtui kaiketi siitä, että suvussani ei ollut minua montaa vuotta pienempiä. En ole oikeastaan ikinä edes tykännyt leikkiä nukeilla. Biologinen kello kuitenkin alkoi minullakin jokunen vuosi sitten tikittämään ja tässä ollaan. Nyt ihan tosissaan hankkimassa perheenlisäystä. Vauvakuume on oikeasti niin vahva tunne, että sitä on vaikea sanoin kuvailla. Miehellä ei ole samanlaista kuumetta, mutta kyllä hänkin lapsia haluaa. Ja nimenomaan tilasi poikia. Minulle on kyllä aivan sama, kumpaa sukupuolta ensimmäinen lapsi on, koska haluan vähintään kolme lasta ja toivon, että perheeseemme siunautuu kumpaakin sukupuolta.
Blogin perustin saadakseni jakaa tuntemuksiani jonnekin, kun ihan kaikkea ei pysty edes parhaalle ystävälle kertomaan (ja muutenkin yritän pitää vauvakuumeilut pienenä, jotta ystävät eivät tunne oloaan epämukavaksi). Toivoin samalla myös pystyväni keskustelemaan aiheesta saman henkisten kanssa netissä. Vauvahaaveista meidän kohdallamme tietää kolme hyvää ystävääni, joihin luotan niin täysillä, että voin olla varma, etteivät asiamme leviä tuttavapiirissä. On henkisen jaksamisen kannalta tosi tärkeää, että on joku (jotkut), joka tuntee ja jolle voi avata sydämen salaisemmatkin sopukat.
Meidän kummankaan vanhemmat eivät tiedä vauvahaaveista. Minun puoleltani kysellään jatkuvasti, että ''jokos? ja jokos...?'', mutta muuten saamme olla aika rauhassa. Tulevat isovanhemmat saavat tietysti ensimmäisinä tietää vauvauutisista, jos niitä saadaan, mutta saavat olla tietämättömiä vielä pitkään. Myöskään kavereiden ei tarvitse meidän mielestämme tietää. Kyllä he sitten huomaavat jossain vaiheessa, kun viikonloppujuomat muuttuvat alkoholittomiksi. Yritän pitää asian salassa niin pitkään kuin mahdollista. Ja samalla kirjoitan kaikki henkilökohtaiset asiat julkiseen blogiin. Heh.. Jos minut joku täältä sattuisi tunnistamaan, niin sietääkin saada kymmenen pistettä ja papukaijamerkin. Mietin kyllä, jos jossain vaiheessa muuttaisi blogin omiin nimiin ja kasvoihin, mutta aikaisintaan sitten, kun tieto on julkinen. Eikä se todellakaan ole vielä tämän päivän asia.
Työpaikoilla ollaan myös täysin tietämättöminä asian suhteen. Työmaalla muutenkin kertoisin asiasta vasta ihan kun on pakko. Mietinkin, kuinka avoimesti te muut olette kertoneet vauvayrityksestä lähipiirille/tuttaville? Olenko normaali salaillessani tätä ''ilouutista'', että yritämme vauvaa? Epäilen, että salailuun liittyy pelko, jos emme saakaan lasta tai jokin menee vikaan, niin on helpompi, kun ei tarvitse selitellä kaikille, miksi vauvaa ei kuulu. Toisaalta olisi äärimmäisen ihanaa olla kaikille kyselijöille rehellinen ja vastata ''jokos..?'' kyselyihin, että ''kyllä! ja toivottavasti pian!''.
kuva
Tänään aamulla kävin labralla antamassa verinäytteitä. Inhoan verikokeita tolkuttoman paljon, mutta hyvästä syystä niitäkin sietää. Tämä oli nyt jo toinen kerta neulatyynynä. Pääsin opiskelijan piikitettäväksi, joten verta otettiin reilummin (pari koeputkiloa meni pieleen), mutta selvisin kuitenkin. Katselin seinällä olevia Mikki ja Minni -hiirikuvia ja mietin iloisia asioita, jotta huomioni ei keskittyisi neulaan. Sanoinkin hoitajalle hänen kysyessä vointiani, että niin kauan kaikki on hyvin, kunhan en näe neulaa.
Hoitaja sanoi, että kun verestä otetaan hormoninäytteitä, on hyvin tarkkaa, mihin kellonaikaan näytteet on otettu. Minusta otettavat kokeet oli määrä ottaa verestä, joka on otettu klo 10-14 välillä, mutta aikani oli aiemmin aamusta. Nyt en sitten ole ihan varma, ovatko testitulokset luotettavia, mutta ainakaan minua ei voida syyttää, koska en itse varannut labra-aikaa. Nähtäväksi jää, miten lääkäri kommentoi koetuloksia ja joudutaanko kokeet uusimaan aikakämmin vuoksi.
Sain myös postitse uuden ajan äitiys- ja naistentautien polille. Ensi viikolla menen taas tervehtimään lääkäriä. Todella nopeasti sain uuden ajan. Luulin joutuvani odottamaan vähintäänkin toukokuun puoliväliin. Kiva, että asia etenee, mutta hävettää jatkuvasti olla pois töistä kesken työpäivän, sillä tarvin poissaoloni ajaksi välttämättä jonkun sijaistamaan minua. Haluaisin olla pomolle mahdollisimman vähän vaivaksi, mutta poliklinikka-ajat ovat aina niin huonoon aikaan työtäni ajatellen. Eiköhän asia silti saada järjestymään.
Vatsanpohjassa on pieni kutkuttava tunne, sillä ostin uusimman vauvalehden. Pääsenkin nyt paneutumaan rauhassa sen pariin, kun mieskin on poissa kotoa urheiluharrastuksen parissa. Toivottavasti illalla meillä riittää yhteistä aikaa!
Aika on taas vierinyt hurjasti eteenpäin ja kevätkin näyttää jo vahvasti saapuneen. Ihanaa, kun päivät lämpenevät ja pitenevät! Viime postauskin on jo helmikuulta, joten pohdin, mihin kaikki aikani kuluu. Toisaalta on hienoa, että aika kuluu niin nopeasti ja tekemistä piisaa, mutta toisaalta mietityttää, että tässä ollaan kohta oltu ilman ehkäisyä jo vuosi, eikä vauva ole vieläkään ilmoittanut tulostaan. Juhannuksena lasken vuoden kuluneen ensimmäisestä yrityskerrasta.
Nyt on meneillään kp15, eli kuukautiset olivat jonkin aikaa sitten. Onneksi tulivat tällä kertaa pikkuisen aiemmin, ettei lääkärikäyntini siirtynyt niiden vuoksi. Kävin siis perjantaina gynekologin tutkimuksissa naistentautien polilla. Minulle tehtiin sisätutkimus kaksi kertaa (papakoe unohtui ottaa ensimmäisellä kerralla, joten jouduin uudelleen piinapenkille istumaan). Ensin tehtiin perinteinen sisätutkimus, jonka jälkeen tutkittiin vielä ultralla. Lääkäri antoi ymmärtää, että olen ihan terve, mutta toinen munasarja vaikuttaa PCO-tyyppiseltä. En kuitenkaan saanut varmaa diagnoosia. Puhuimme tilanteesta pitkään ja lääkäri kertoi yhtenä vaihtoehtona aloittaa keltarauhashormonikuuri, mutta hän ei kuitenkaan määrännyt lääkettä vielä. Tilanne tutkitaan ensin kunnolla, ennen kuin mitään hoitoa määrätään.
Sain uudelleen lähetteen verikokeille. Kokeista pitäisi selvitä, mikä tilanne kehossani on lasketulla ovulaatiohetkellä ja ovuloinko lainkaan. Oletettu ovishetki sattuu sopivasti ensi viikolle, joten saan kokeet hoidettua pian pois alta. Sain lähetteen hormonipolille, joten tulosten saavuttua saan ajan sinne. Käsitykseni mukaan he hoitavat lapsettomuusasioita, mutta vielä ei tosiaan voida puhua lapsettomuudesta meidän kohdallamme. Virallisestihan lapsettomuushoidot voidaan aloittaa, kun lasta on yritetty vuosi tuloksetta.
Jännityksellä nyt odotan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Toivon hartaasti tulevani pian raskaaksi, mutta yritän olla ottamatta mitään paineita asiasta. Rehellisesti sanottuna vähän murehdin tuota ''PCO-tyyppistä'' toista munasarjaa, mutta en halua ajatella, että se vaikuttaisi mitenkään raskautumiseen.
Onko blogia lukemaan eksynyt ketään, jolla on kokemusta PCO:sta?
