Kenelle kertoa vauvahaaveista?

Aikaisemmin olen kertonut, että olen vauvahaaveista aika vaitonainen. Olen aina sanonut, että eläimet ovat minun juttuni ja lapsista en pidä. En usko, että moni voisi mitenkään tajuta, missä tilanteessa nyt olen tai että edes mietin vauvan hankkimista. Minä, joka olen aina pelännyt vauvoja ja lapsia. Nuorempana kyllä arastelin ihan selkeästi pieniä, mutta se johtui kaiketi siitä, että suvussani ei ollut minua montaa vuotta pienempiä. En ole oikeastaan ikinä edes tykännyt leikkiä nukeilla. Biologinen kello kuitenkin alkoi minullakin jokunen vuosi sitten tikittämään ja tässä ollaan. Nyt ihan tosissaan hankkimassa perheenlisäystä. Vauvakuume on oikeasti niin vahva tunne, että sitä on vaikea sanoin kuvailla. Miehellä ei ole samanlaista kuumetta, mutta kyllä hänkin lapsia haluaa. Ja nimenomaan tilasi poikia. Minulle on kyllä aivan sama, kumpaa sukupuolta ensimmäinen lapsi on, koska haluan vähintään kolme lasta ja toivon, että perheeseemme siunautuu kumpaakin sukupuolta.

Blogin perustin saadakseni jakaa tuntemuksiani jonnekin, kun ihan kaikkea ei pysty edes parhaalle ystävälle kertomaan (ja muutenkin yritän pitää vauvakuumeilut pienenä, jotta ystävät eivät tunne oloaan epämukavaksi). Toivoin samalla myös pystyväni keskustelemaan aiheesta saman henkisten kanssa netissä. Vauvahaaveista meidän kohdallamme tietää kolme hyvää ystävääni, joihin luotan niin täysillä, että voin olla varma, etteivät asiamme leviä tuttavapiirissä. On henkisen jaksamisen kannalta tosi tärkeää, että on joku (jotkut), joka tuntee ja jolle voi avata sydämen salaisemmatkin sopukat.

Meidän kummankaan vanhemmat eivät tiedä vauvahaaveista. Minun puoleltani kysellään jatkuvasti, että ''jokos? ja jokos...?'', mutta muuten saamme olla aika rauhassa. Tulevat isovanhemmat saavat tietysti ensimmäisinä tietää vauvauutisista, jos niitä saadaan, mutta saavat olla tietämättömiä vielä pitkään. Myöskään kavereiden ei tarvitse meidän mielestämme tietää. Kyllä he sitten huomaavat jossain vaiheessa, kun viikonloppujuomat muuttuvat alkoholittomiksi. Yritän pitää asian salassa niin pitkään kuin mahdollista. Ja samalla kirjoitan kaikki henkilökohtaiset asiat julkiseen blogiin. Heh.. Jos minut joku täältä sattuisi tunnistamaan, niin sietääkin saada kymmenen pistettä ja papukaijamerkin. Mietin kyllä, jos jossain vaiheessa muuttaisi blogin omiin nimiin ja kasvoihin, mutta aikaisintaan sitten, kun tieto on julkinen. Eikä se todellakaan ole vielä tämän päivän asia.

Työpaikoilla ollaan myös täysin tietämättöminä asian suhteen. Työmaalla muutenkin kertoisin asiasta vasta ihan kun on pakko. Mietinkin, kuinka avoimesti te muut olette kertoneet vauvayrityksestä lähipiirille/tuttaville? Olenko normaali salaillessani tätä ''ilouutista'', että yritämme vauvaa? Epäilen, että salailuun liittyy pelko, jos emme saakaan lasta tai jokin menee vikaan, niin on helpompi, kun ei tarvitse selitellä kaikille, miksi vauvaa ei kuulu. Toisaalta olisi äärimmäisen ihanaa olla kaikille kyselijöille rehellinen ja vastata ''jokos..?'' kyselyihin, että ''kyllä! ja toivottavasti pian!''.

kuva