Ryppyjä rakkaudessa

Kuten viime postauksessa lupasin, kerron teille hieman mitä parisuhteeseemme kuuluu. Olemme seurustelleet kuusi vuotta ja risat, yhdessä asuttu liki kuusi vuotta ja lasta yritetty pian vuosi. Ihastumisvaihe parisuhteessamme on loppunut jo aikoja sitten, mutta tilalle on tullut luja rakkaus. Arkemme on sitä tavallista: siivousta, ruoanlaittoa, kaupassakäyntiä, kyläilyä... Emme käy romanttisilla treffeillä tai ole muuten kuin vastarakastuneet, mutta käymme paljon ulkona syömässä ja vietämme siten laatuaikaa yhdessä. Joskus jokin tv-sarja koukuttaa meidät yhteen ja toisen kanssa on kiva käydä keskusteluja.

Parisuhteemme alkuaikoina olimme aika jäyhä suomalainen pariskunta. Ei julkisia pussailuja tai hellyydenosoituksia, koska se tuntui lapselliselta ja vieraalta kummallekin. Kotona kahdestaan pussailtiin ja halittiin paljon, mutta kumpikaan ei käyttänyt toisesta mitään helliä nimiä. Olimme allergisia kulta-nimityksellekin. Vuosien jälkeen mietin, mikä kaikessa hellyydessä niin pelotti. En tiedä siihen vastausta.

Vuosien varrella olen kuitenkin pehmentynyt pikkuhiljaa. Painotan sanaa pikkuhiljaa. Pitkän prosessin käyneenä saatan jo kavereiden kuullen sanoa tykkääväni (en rakastavani) miehestä ja joskus humalassa saatan pusunkin antaa. Kaupungilla ja kaupassa rakastan kävellä käsikädessä ja välillä vonkaan mieheltä julkista pusua hiljaa kuiskaten. Joskus mies suostuu tähän, joskus ei. Hän on edelleen hyvin jäyhä myös kahden kesken. Kotona olen aivan lälly ja kullittelen (heh mikä sana) miestä sekä tykkäisin halia ja pussailla aivan kamalasti. Minusta on tullut hellyydenkipeä, kun olen uskaltanut heittäytyä omaksi itsekseni! Toivoisin miehen pystyvän samaan, mutta suomalaiselta jäykkikseltä se on ihan liikaa pyydetty. Voisin kuvitella, että e-pillereiden lopettamisella on ollut jotain vaikutusta tuntemuksiini. Välillä mies saa ravistella minua kimpusta, kun en mitään muuta tekisi, kun hellittelisi häntä.

kuva

En usko, että viihtyisin sellaisen miehen kanssa, joka jaksaisi kehua minua maasta taivaisiin joka päivä ja olisi yhtä lässy kuin minä. Vastakohdat tasapainottavat tässä tilanteessa toisiaan. Aina ei ole kuitenkaan helppoa seurustella jäykkiksen kanssa. Yhtenä päivänä minua odotti kotona iso yllätys.

Kannattaa varmaan keittää kahvit tai hakea jotain naposteltavaa. Postaus saattaa jatkua aika pitkäksi.

Miehessäni on se huono puoli, että jos hänen mieltään painaa joku, hän ei ota sitä puheeksi. Välillä huomaan hänestä, että kaikki ei ole hyvin ja pakotan hänet kertomaan harmittavan asian, mutta välillä eri työvuoroja tehdessämme minulta saattaa mennä joku hänen tunteensa ohi. Minua harmittaa hänen puolestaan, vaikka hän tietää, että hän voi minulle kertoa kaikki surut ja murheet, hän ei siihen aina kykene. Eräänä sunnuntaina ovistestien aikaan meille tuli riitaa, koska mies ei halunnut samaan aikaan seksiä kuin minä. Häntä tuntui ahdistavan mokomat testit ja hän koki, että haluan seksiä vain, että tulisin raskaaksi. Tietysti haluan tulla raskaaksi, eikä oikein muulloin voi kuin ovulaatioaikana, mutta olisin kyllä halunnut seksiä ihan muutenkin. Ehkäisyn lopettamisen jälkeen halut ovat lisääntyneet huomattavasti, eikä mies sanoi haluavansa kerätä intohimoa vähän pitempään, sillä meillä oli juuri edellisenä päivänä ollut hellä hetki. Minua harmitti ihan hirveästi, sillä mies oli tullut myöhään töistä kotiin ja oli ymmärrettävästi väsynyt, mutta minäkin olin valvonut ja odottanut häntä kotiin kuin kuuta nousevaa. Kehitimme tästä aiheesta riidan ja lopputuloksena sanoin todella ilkeitä asioita hänelle ja hän nukkui seuraavat kolme yötä sohvalla.

kuva

Emme nähneet töiden vuoksi toisiamme kahteen päivään ja kolmantena päivänä mies odotti minua kotona töistä tullessani. Yllätyin, sillä luulin hänen menneen töihin. Hän oli kuitenkin ottanut vapaapäivän, koska ei ajatuksineen kuulemma pystynyt olemaan töissä ja halusi jutella kanssani. Hän oli päättänyt erota ellen luovu lapsentekohaaveista. Järkytyin uutisesta pahasti, sillä olin elänyt tähän asti pilvissä, jos ei edeltävää riitää oteta mukaan laskuihin. Juttelimme useita tunteja, olimme hiljaa, itkimme ja mietimme. Se päivä oli yksi elämäni rankimmista. Eron syyksi mies kertoi ahdistuneensa lapsien hankinnasta niin syvästi, ettei kyennyt nauttimaan enää seksistä. Minä olen alun alkaen halunnut lasta enemmän, mutta mies on kyllä tukenut ''hanketta'' alusta saakka. Ymmärrän, että häntä oli alkanut ahdistaa minun lääkärissä käyntini, hänen mukana olonsa lääkärissä, kun sairaanhoitaja oli kehoittanut meitä harrastamaan paljon seksiä ovulaatioaikaan. Mies oli alkanut tuntea itsensä siittokoneeksi, eikä lapsen yritys tuntunut hänestä enää mukavalta. Lisäksi minun jatkuvat puheeni vauvasta ja lapsettomushoidoista olivat alkaneet painostaa häntä. Jouduin siinä tilanteessa punnitsemaan mitä haluan elämältä. Haluaisinko jatkaa parisuhteessa rakastamani miehen kanssa ilman vauvahaaveita vai heittäisinkö hukkaan pitkän yhteisen historiamme ja alkaisin etsimään uutta miestä. Pitkien keskustelujen jälkeen sanoin miehelle, että biologinen kelloni tikittää niin pahasti, etten voi sille mitään. Haluaisin olla hänen kanssaan ja luopuisin lapsihaaveista, mutta en pysty olemaan oma itseni siinä tapauksessa. Mies sanoi ymmärtävänsä minua ja minä häntä. Näytti siltä, että tiemme eroavat, mutta jotain ihmettä tapahtui. Olin niin shokissa ja mietin, mitä tekisin elämälläni seuraavaksi, etten muista mitä sanoin, mutta muistan itkeneeni paljon.

Tuntuu, että meidät on luotu yhteen, kun yhtäkkiä mies sanoi haluavansa yrittää kanssani vielä. Varmistelin monta kertaa häneltä, että onko hän tosissaan ja onko se nyt varmasti ok, että jatketaan vauvahaaveilua. Lupasin taholtani olla vouhottamatta asiasta ja ottaa rennommin, jolloin mies sanoi haluavansa kyllä lapsen kanssani, mutta häntä vain pelottaa niin suuri muutos elämässä. Kerroin, että minuakin mietityttää, koska meillä ei vielä kummallakaan ole kokemusta perheenlisäyksestä, mutta olemme vastuullisia aikuisia ja varmasti selviämme yhdessä mistä vain. Mies nyökytteli ja olin niin onnellinen, että löysimme yhteisen elämänsävelen, joka oli vain välillä hukassa. Olin niin pahoillani tämän kaiken laukaisseesta riidasta, sillä käyttäydyin huonosti, mutta hyvä, että asiat tuli puhuttua halki.

Jäyhissä suomalaismiehissä voi kyteä vaikka mitä ajatuksia, kun he eivät niitä uskalla puolisoilleen kertoa. Mies ei ehdottomasti halunnut eroa, mutta se oli hänen avunhuutonsa pelottaviin ajatuksiin. Monesta asiasta kannattaisi vain rohkeasti puhua, eikä pitää niitä painamassa omaa mieltä. Kaksin on kevyempää! Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Arkemme on taas palautunut entiselleen. Olen pitänyt lupauksestani kiinni, emmekä ole keskustelleet vauvoista juuri ollenkaan. Mies yhtenä iltana itse aloitti keskustelun aiheesta, mutta innostuin liikaa ja hän pyysi minua rauhoittumaan. Ei ole reilua! Kiva silti, että hän ajattelee niin positiivisesti perheenlisäyksestä, vaikka ei ole samanlainen touhottaja kuin minä. Rakastan häntä juuri tuollaisena <3 Ja tiedän, että hän rakastaa minua yli kaiken, sillä muutoin emme olisi enää yhdessä.

kuva

Oviksen hakua

Laskin tässä yhtäkkiä mikäs kiertopäivä on tällä hetkellä meneillään. Olen vähän tippunut laskuista, mutta kp 27 se on. Moni odottaisi jo siteen kanssa kuukautisia, mutta minulla menee niiden alkuun todennäköisesti viikko minimissään. Se olisi jo hyvä saavutus kaltaiselleni pitkäkiertolaise.

Ovista tuli tikutettua kiertopäivinä 15-18 ja tällaisia tuloksia sain tikkuihin:

KP15

KP16

KP17

KP18

Mitäs näistä nyt tulkitsen?

Testeinä käytin Pregcheckiä, jota sai Prismasta. Kolme ensimmäistä testiä on otettu aamupissasta ja viimeinen päivällä töiden jälkeen.

En ole aikaisemmin tehnyt ovulaatiotestejä, joten en oikeastaan tiedä, millainen viiva ovulaatiosta syntyy. Ohjeiden mukaan sen pitäisi olla yhtä vahva, kuin kontrolliviiva. Yksikään tikuttamistani testeistä ei mielestäni yltänyt yhtä vahvaksi kuin kontrolliviiva, mutta netistä kokemuksia luettuani testiviiva saattaa jäädä heikommaksi, vaikka ovulaatio tapahtuisi. Nyt olen aika sekaisin ajatuksistani, sillä en ole 100% mitä ajattelisin testituloksista. Positiivisesti ajateltuna näen kuvasarjassa hormonitason nousun ja romahduksen, mutta negatiivisesti ajatellen tumminkaan viiva ei ihan yllä kontrolliviivan vahvuudelle. Lisäksi viimeinen testi on tehty n. klo 16, kun taas aiemmat testit klo 10-13 välillä ja aamupissasta.

Olisin tietysti voinut yrittää pelata varman päälle ja tehdä vielä yhden testin, mutta päätin, että kortit ovat nyt jaettu ja tässä, enkä enää testannut tästä kierrosta. Nyt kaipailen mielipiteitä, ovuloinko tässä kierrossa mielestänne vai en? Pitäisi joko jatkaa tai lopettaa Clomilääkitys tämän perusteella. Itse haluaisin ajatella positiivisesti, mutta se tarkoittaisi sitä, että kuukautisten olisi tultava ajallaan, jos en ole raskaana. Pelkään tippuvani taas korkealta, sillä jos en ovuloinut, menkkoja tuskin kuuluu vielä ensi viikollakaan ja alan elätellä toiveita raskaudesta. Nuorempana ajattelin, että lasten yritys on jännittävää ja hienoa aikaa, mutta sitä ollessa jo vuosi takana tuntuu pikemminkin pettymysten sarjalta ja henkisesti raskaalta. On se silti yhä edelleen jännää ja ihanaa, kunhan asioita ei pyörittele liikaa päässä.

Ensi postauksessa kerron teille parisuhteesta.

Kevään viimeinen lääkärikäynti

Pahoittelut, että kerron asioiden etenemisestä näin myöhään. Lääkäri oli jo 12. toukokuuta. Luulin, että käynnillä vain juteltaisiin, mutta yllättäen jouduin tuolille jälleen ilman housuja ultraäänitutkimukseen. Ultralla tutkittiin olisikos yhtään munasolua kypsynyt ovulaatiota varten. Vasemmalta puolelta lääkäri löysi kasvuun lähteneen follikkelin, mutta kierron 13. päivänä se ei ollut vielä kypsynyt tarpeeksi ovulaatioa ajatellen. Olipa ainakin lähtenyt kasvuun! Hurraa!

Lääkäri ohjeisti minua tekemään ovulaatiotestejä muutaman päivän kuluttua, jotta nähtäisiin ovuloinko myöhään vai tapahtuuko ovulaatiota ollenkaan. Olinkin edellisenä päivänä ostanut kauppareissun yhteydessä ovulaatiotestejä. Mietin ovatko ne tyhjänpäiväisiä, mutta nyt sain ainakin lääkärin määräyksen tehdä niitä.

Mies oli muuten tällä käynnillä mukana hiljaa istuskellen. Käynnin jälkeen hän tokaisikin minulle, että tämänkö takia hän lähti töistä aiemmin. Olimme toimenpidehuoneessa ehkä vartin. En tiedä, mitä hienoa mies olisi halunnut kokea käynniltä, mutta minulle käynti oli ainakin mieleinen. Iloitsin koko päivän munasolustani! Oli helpottavaa kuulla, että kehossani sentään jotain tapahtuu. Vaikken ovuloisi, niin olen iloinen edistyksestä silti.

Lapsettomuuspoli on koko kesän kiinni ja avaa vasta elokuussa, joten lääkärissä käynnit ovat nyt tauolla, koska en suostunut laparoskopiaan. Syksyllä mietimme asiaa uudelleen ja puhuimme, että on myös mahdollista yrittää HSSG-tutkimusta uudelleen suuremmilla kipulääkkeillä ja lisäksi rauhoittavalla lääkkeellä. Haluan ehdottomasti kokeilla uudelleen, mutta tarvin kyllä kunnon lääkkeet. Mitenköhän milloinkaan selviän synnytyksestä, kun koin jo hirvittävää kipua pelkästään tuossa tutkimuksessa? Haluan kyllä synnytykseen kaikki mahdolliset lääkkeet ja kivunlievittäjät, jos synnytyssaliin ikinä pääsen. En ole pitänyt itseäni suurena jännittäjänä ja olen jotenkin ajatellut kestäväni hyvin kipua sekä toimenpiteitä. Vieläkin muistelen ihmetellen, miten jouduin sellaiseen paniikkiin HSSG-tutkimuksessa. Tarvin myös tukihenkilön mukaan (miehen), jos se minulle vielä tehdään. Ja tsemppaan sitten todella, nyt kun tiedän, että muuten joudun tähystystutkimukseen! Pakko kestää se kipu hyvän asian puolesta. Lisäporkkanana jotkut puhuvat raskautuneensa heti tutkimuksen jälkeisestä kierrosta, kun röörit on ikään kuin ''putsattu''.

Clomifeneistä sen verran, että nyt tässä kierrossa söin siis kierron 4-8 päivinä yhden tabletin. Lääkäri pohti, että sitä pitää nostaa ainakin kahteen tablettiin, ehkä jopa kolmeen. Mutta poli on nyt kiinni, joten siksi minun piti tehdä ovistestejä selvittääkseni tapahtuuko ovulaatiota vai ei. Jos ei, silloin minun on turha syödä Clomifeniä kesän aikana. Jos ovuloin, voin jatkaa samalla tavalla ja elokuun kierrossa tuplata määrä, kun pääsen taas ultraäänitutkimukseen. Mielessä pyörii paljon kysymyksiä tähän liittyen. Mitä jos en ovuloi? Joudunko luopumaan vauvahaaveista koko kesäksi? Sehän on pitkä aika. Mitä jos en ovuloi, mutta lääke olisikin auttanut ja jätän sen siksi syömättä. Eihän ovulaatiota tapahdu kaikilla naisilla joka kierrossa, vaikka söisikin Clomeja? Ja nyt tämä yksi kierto on ratkaiseva. Pian nähdään, kuinka meidän käy!

Hssg eli munatorven aukiolotutkimus ja yllätystulehdus

Tässä postauksessa oma kokemukseni munatorven aukiolotutkimuksesta.

Nyt on meneillään kp 12 ja minulle tehtiin tutkimus kp 9. Kuukautiset saatiin aikaan Primolut Nor 10mg avulla ja munasolua kypsyteltiin Clomifen 50mg avulla kp 4-8.

Lääkäri oli vaihtunut toiseen, mikä oli minulle pienoinen pettymys, koska olisin halunnut hoitaa asioitani tutun lääkärin kanssa. Lisäksi minulle esiteltiin opiskelija, joka olisi mukana katselemassa toimenpidettä. Nyökkäsin hymyillen, vaikka sisäinen minäni olisi pudistellut päätään apeana. Historiani käytiin pikaisesti läpi ja palautin aikaisemmalla käynnilläni minulle ja miehelle täytettäväksi saamani paperit, ja lääkäri kävi myös ne läpi.

Lääkäri kyseli minulta papa-kokeesta ja sanoin, että se on huhtikuussa otettu, mutta en tiedä tuloksia. Hoitaja kävi tulostamassa papa-kokeen tulokset, joissa ei ollut onneksi mitään poikkeavaa, mutta lääkäri sanoi kokeista löytyneen hiivabakteeri. Emme siitä jutelleet sen enempää, vaikka näin jälkeenpäin olisin kyllä halunnut, sillä en tiedä yhtään miten hiivaa hoidetaan vai hoidetaanko ylipäätään, kun lääkäri ei siitä sen enempää sanonut. Mies haki apteekista minulle hiivalääkkeen ja päätin käyttää sen, koska minulla on nyt kuitenkin lääkärissä todettu hiiva. En tiedä voiko hiivatulehdus heikentää raskaaksitulemisen mahdollisuutta, mutta en halua ottaa sitä riskiä, joten koitan nyt ainakin hoitaa sen pois.

Alkupuheiden jälkeen lääkäri pyysi minua riisumaan sukkahousut ja hameen sekä käymään istumaan  gynetuoliin. Minusta ei tuntunut siltä, että olisin jännittänyt ihan hullunlailla, mutta jännitti kuitenkin melko paljon. Tietämättömille munatorven aukiolotutkimus tehdään ruiskuttamalla ohuen katetrin avulla vuorotellen suolaliuosta ja ilmaa, jotta ultrassa nähdään liikkuvatko kuplat munanjohtimien läpi. Tutkimuksen sanotaan aiheuttaman mahdollisesti jonkin verran kipua ja on hyvä ottaa särkylääkettä ennen. Minä olin ottanut Panadol 1g tuntia ennen tutkimusta, kuten oli ohjeistettu.

Katetrin laittaminen tuntui epämukavalta, koska paikkaa jouduttiin hakemaan neljä kertaa, sillä kohtuni työnsi katetrin aina ulos. Kun viimein lääkäri sai katetrin oikeaan kohtaan ja alkoi täyttämään ballonkia, tunsin niin järkyttävää kipua, etten tiennyt miten olisin. Tuntui, että kohtu suorastaan räjähtäisi. Tämän pidemmälle tutkimuksessa ei päästy kovan kivun vuoksi, sillä menin aivan paniikkiin järkytyksestä. Tunsin, että päässäni ei enää kulje veri ja meinasin pyörtyä. Makailin tuolissa jonkun aikaa, jonka jälkeen hoipertelin ylös pukemaan vaatteita. Paikat hakkasivat pelosta ja itkin pettymyksestä, koska tutkimus epäonnistui. Sairaanhoitaja yritti lohduttaa minua, etten ole ainoa, jolle tutkimus sattuu näin paljon ja lääkäri puolestaan lohdutti, että yleensä kohtu ei reagoi tutkimukseen niin voimakkaasti kuin minun reagoi. Se kramppaus oli jotain aivan kamalaa.

Lääkäri kertoi, että on muitakin keinoja tutkia munatorvien aukioloa ja oli jo varaamassa minulle aikaa laparoskopiaan. Olin lukenut edellisellä käynnillä saamistani esitteistä jotain asiasta, joten pyysin lisäinfoa lääkäriltä toimenpiteestä. Kun lääkäri selitti sen tapahtuvan päiväkirurgiassa, tajusin, etten ole valmis menemään sellaiseen. Olin niin paniikissa vielä koko tutkimuksesta, että olisin varmaan hyppinyt seinille, jos minulle olisi varattu aika tähystysleikkaukseen. Kieltäydyin siksi jyrkästi ja sanoin myös, etten tiedä olenko valmis hankkimaan lasta, jos se tällaista vaatii. Lääkäri ihmetteli suhtautumistani asiaan, sillä kyseessä ei olisi iso leikkaus, mutta en pysty menemään sellaiseen. Miten edes pitäisin koko jutun salassa, jos vietän aikaa sairaalassa ja olen sairaslomalla viikon.

Minulta on lapsena leikattu umpilisäke ja olen siitä edelleen niin järkyttynyt, että en suostu yhteenkään leikkaukseen ellei siitä ole henkeni kiinni tai tulevan lapseni henki. Ja nyt siis puhutaan vain tutkimuksesta, jossa hyvässä lykyssä todettaisiin, että auki ovat eikä mitään vikaa. Minulta ei lapsena leikattu edes kitarisaa, koska pistin niin pahasti hanttiin. Voidaanko puhua jonkinlaisesta sairaalakammosta?

Lääkäri sanoi, että hänen on vaikea auttaa meitä, ellei tutkimuksia saada tehtyä ja lääkkeetkin ovat niin kalliita, eikä tiedetä onko niistä sitten apua. Lisäksi hän muistutti, että täytän pian 25 vuotta, eikä kolmekymppiseksi ole enää pitkä, jolloin asiat taas vaikeutuvat. Sanoin, että minun pitää jutella miehen kanssa asiasta ennen kuin teen mitään päätöstä ja sairaanhoitaja puolestaan lohdutti, että olemme nuoria vielä eikä ole mikään kiire. Tekemämme päätös olisi se oikea päätös. Outoa saada vähän ristiriitaista viestiä hoitohuoneesta, mutta sairaanhoitaja oli kuitenkin oikeassa.

Olin niin shokissa lähdettyäni takaisin töihin, että itkin vain ja soitin miehelle. Hänen äänensä kuuleminen sai minut vollottamaan vain pahemmin, ja aloin näkemään kaikki asiat huonoimmalta kantilta. Emme tulisi koskaan saamaan lasta, koska minä en uskalla mennä laparoskopiaan ja mies sanoi, ettei voi minua sinne pakottaa. Lääkäri ei voi määrätä lääkkeitä, koska ei voi tietää mikä voisi auttaa, joten umpikujassa ollaan. Istuin vielä hetken autossa työpaikan pihassa ja tajusin, että en ole loppupäivänä työkuntoinen. Hiivin pomon kansliaan ja itkin ja itkin. Se oli vaikea tilanne, koska en halunnut kertoa asioistani yksityiskohtia, mutta olin ihan hajalla. Onneksi esimieheni oli niin ymmärtäväinen, että päästi minut lähtemään kotiin. Olen hänelle hyvin kiitollinen, ettei hän vaatinut selitystä tai jäämään töihin. Tuntuu, että minun tarvii kiittää häntä jotenkin. Ja onneksi on tämä blogi, jonne voin kerätä ajatuksiani, sillä näin paljon ajatuksia kertyneenä päähän tekee hulluksi.

Onneksi tuolla epätoivoisella lääkärikäynnillä oli positiivisiakin uutisia. Miehen spermanäyte oli hyvälaatuinen. En ihan tarkalleen muista lukuja, mutta 1ml:ssa oli kai 44milj. siittiöitä, joista miltein 70% oli liikkuvia, joka on hyvä tulos. Olenkin nyt kehunut ukkoa paljon ja olen niin iloinen, että hänessä on kaikki kunnossa. Raskaaksi tuleminen tuntuu edes asteen helpommalta, kun vain minussa on vikaa. Ja onneksi hän ei ole mitenkään syyllistänyt minua, vaan tuntuu ottavan hyvin rennosti. Rakastan häntä mahdottoman paljon <3

Huomenna pitäisi taas käydä lääkärissä kuuntelemassa joitan tuloksia. En ole varma saatiinko munasoluja jotenkin ultrattua, vaikka aukioloa ei pystytty selvittämään. Ilmeisesti käynti liittyy jotenkin niihin. Mieskin pääsee ehkä ensimmäistä kertaa mukaan. Jännittää suuresti, sillä nyt keskustellaan tosissaan jatkosta. Päätin olla suostumatta laparoskopiaan. Pakko löytää toinen keino tai sitten yritämme vain luomuna lasta eikä tule sitten jos ei tule. Minun pyydettiin miettimään myös adoptiota, mutta se ei oikein nyt tunnu oikealta vaihtoehdolta. Hävettää, kun taas joudun vaivaamaan pomoa lääkärikäynnillä kesken työpäivän. Toivon, että tämä olisi nyt viimeinen kerta vähään aikaan...

Ruusuista äitienpäivää

Haluan toivottaa mukavaa ja ruusuista äitienpäivää kaikille mammoille :) Pieni haikeus tuntuu sisälläni, koska olisin niin hurjasti halunnut viettää itse äitienpäivää jo tänä vuonna, mutta onneksi äitienpäivä tulee joka vuosi uudelleen. Tänä vuonna muistan omaa äitiä itsetehdyllä kortilla ja yllätyslahjalla sekä viime kesänä edesmennyttä mummua ajatuksissa ja mahdollisesti käymällä haudalla. 

Oloni on aika flunssainen, mutta onneksi mukava ja leppoisa yhdessäolo ei paljoa vaadi. Nauttikaa siis kaikki äidit tästä päivästä ja ottakaa rennosti :) Toivottavasti saitte aamiaisen sänkyyn :)

kuva

Edellinen lääkärikäynti

Unohdin kirjoittaa edellisestä lääkärikäynnistäni, mutta tässä siitä infoa. Kävin siis juuri ennen viime kuukautisia juttelemassa lääkärin kanssa tilanteestamme ja lääkäri totesi meidän olevan aika mahdotonta saada lasta omin avuin. Verikokeista selvisi, että todennäköisesti en ovuloi tai sitten ovuloin todella harvoin. Uutinen ei sinänsä tullut minulle yllätyksenä, koska osasin odottaa sitä kuukautisten tullessa niin harvoin. Harmitti se silti, koska toiveet raskautumisesta romahtivat sillä sekunnilla alas. Lääkäri kuitenkin määräsi minulle Primolut Nor 10mg kuukautisten aikaansaamiseksi ja sain aloittaa 10pv kuurin heti. Lisäksi sain Clomifen 50mg otettavaksi kp 4-8, jonka jälkeen menisin munatorvien aukiolotutkimukseen kp 9.

Sinä päivänä ajattelin, että jes! Saamme apua oikeasti. Yleensä lapsettomuushoidot aloitetaan, kun lasta on yritetty vuoden päivät tuloksetta. Meidän tapaus on lääkärin mielestä niin selkeä, ettemme voi ns. luomusti saada lasta, joten siksi pääsimme hoitoihin jo ennen vuoden yrittämistä.

En olisi ajatellut blogia perustaessani, että tästä saattaakin tulla lapsettomuusblogi. Jaksan kuitenkin uskoa, että me onnistumme jollain tapaa, sillä niin moni pariskunta on saanut lapsen aloitettuaan hoidot. Ja me olemme kumpikin nuoria vielä.

Munatorven aukiolotutkimus huoletti minua kovasti (kirjoitan siitä lisää ensi postauksessa) ja miehelle sain kotiintuliaisiksi purkin siemennestetutkimuksia varten. Hän vei heti seuraavana mahdollisena tutkimuspäivänä näytteen labraan ja minulle kerrottiin, että jos siitä löytyy jotain poikkeavaa niin meille soitetaan. Siinä tapauksessa minun ei tarvisi mennä munatorven aukiolotutkimukseen, jos miehestä löytyisi vikaa.

Meitä molempia jännitti aikalailla tämän lääkärikäynnin jälkeen. Miehellä tietysti kovat paineet, onko hän ihan kunnossa ja minä puolestani lueskelin netistä kokemuksia tuosta tutkimuksestani. Vaikutti olevan normaalia, että tutkimus tuntuu ikävältä, mutta aika harvaa se oli sattunut kunnolla. Riippuu kaiketi myös siitä, ovatko piuhat tukossa vai auki. Ajattelin vain, että kumpa siellä ei olisi opiskelijaa paikalla, koska minua häiritsee aivan tavattomasti, jos joku ylimääräinen henkilö on mukana näin intiimeissä toimenpiteissä. Lisäksi en oikein luota opiskelijoiden vaitiolovelvollisuuteen, koska suuri osa opiskelijoista on vielä niin nuoria ymmärtääkseen sen vakavuuden. Olisi kauheaa, jos asiani leviäisivät tässä kunnassa, jossa kaikki tuntevat toisensa jotain kautta.

Koitin olla stressaamatta tutkimusta ja onnistuin mielestäni siinä aika hyvin. Primolutit aloittivat kuukautiset ajallaan ja oli mielenkiintoista päästä kuulemaan, olivatko Clomit saaneet jotain aikaan. Tästä lisää seuraavassa postauksessa.

Tule jo vauva!

Malttamattomana odotan plussauutisia, mutta en vieläkään ole raskaana. Nyt on menossa kp3 ja kärsin kamalista menkkakivuista. Viime yönä ei tullut nukuttua hyvin kipujen takia, sillä en löytänyt yhtään asentoa, jossa vatsaa ei olisi jomottanut niin kovasti. 

Kärsin tällä hetkellä niin kovasta vauvankaipuusta, että vain huokailen. Mietin, kuinka ihanaa olisi pitää vauvaa sylissä, imettää ja tuudittaa uneen. Ja kuinka suloista olisi makoilla yhdessä sängyllä ja tuijottaa pienokaista silmiin. Edelleen näitä haaveita kohti taistellaan ja sinnikkäästi yritetään. Minä oikein kovasti toivon tulevani raskaaksi ja haluaisin intoilla asiasta, mutta mies on viileästi rauhallinen ja toteaa, että tulee jos on tullakseen. Yritän ottaa yhtä rauhallisesti kuin hän, sillä hötkyilemällä ei tule kuin stressiä. Mutta on niin ihanaa katsella netistä pinnasänkyjä ja hoitopöytiä ja ja....

Katselin myös tämän vuoden äitiyspakkauksen sisältöä. Vaikutti erittäin kivalta ja runsaalta. Olisi niin tehnyt mieli intoilla, mutta harmi vain, ettemme tule enään saamaan sitä. Ystäväni onneksi lohdutti minua, että ensi vuoden äitiyspakkaus on varmasti parempi. Toivottavasti meitä lykästää ja saan ensi vuonna intoilla tositarkoituksella.

Äitini taas kyseli eilen, että ettekö jo lasta voisi hankkia. Tokaisin vain, että emme hanki, vaan hankimme koiran. Hah! Äitini tietää, että avomiehelläni on ollut koirakuume jo pitkään, joten tykkään aina vastata tuohon painostavaan kysymykseen koiralla. Emme oikeasti ole hankkimassa koiraa. Mietittiin kyllä miehen kanssa eräs päivä, että on oikeastaan aika riski kysyä pariskunnilta, että ettekö voisi jo lapsia hankkia. Kysyjän kannattaisi miettiä, että ehkä pariskunta on yrittänytkin pitkään lasta, mutta ei syystä tai toisesta voi saada lasta tai ei vain ole vielä tärpännyt. Lapsettomuus on yleensä aika arka aihe, eikä siitä halua puhua. Vauvakyselyt ahdistavat minuakin, sillä meidän lapsemme olisi jo syntynyt, jos olisi ekasta kierrosta tärpännyt. Ollaan nyt yritetty lasta 10kk eli melkein vuosi.

Onneksi kannustitte minua hakeutumaan lääkärin puheille epäsäännöllisten kuukautisten vuoksi, sillä asia on mennyt eteenpäin. Kerron lisää ensi postauksessa!

Kenelle kertoa vauvahaaveista?

Aikaisemmin olen kertonut, että olen vauvahaaveista aika vaitonainen. Olen aina sanonut, että eläimet ovat minun juttuni ja lapsista en pidä. En usko, että moni voisi mitenkään tajuta, missä tilanteessa nyt olen tai että edes mietin vauvan hankkimista. Minä, joka olen aina pelännyt vauvoja ja lapsia. Nuorempana kyllä arastelin ihan selkeästi pieniä, mutta se johtui kaiketi siitä, että suvussani ei ollut minua montaa vuotta pienempiä. En ole oikeastaan ikinä edes tykännyt leikkiä nukeilla. Biologinen kello kuitenkin alkoi minullakin jokunen vuosi sitten tikittämään ja tässä ollaan. Nyt ihan tosissaan hankkimassa perheenlisäystä. Vauvakuume on oikeasti niin vahva tunne, että sitä on vaikea sanoin kuvailla. Miehellä ei ole samanlaista kuumetta, mutta kyllä hänkin lapsia haluaa. Ja nimenomaan tilasi poikia. Minulle on kyllä aivan sama, kumpaa sukupuolta ensimmäinen lapsi on, koska haluan vähintään kolme lasta ja toivon, että perheeseemme siunautuu kumpaakin sukupuolta.

Blogin perustin saadakseni jakaa tuntemuksiani jonnekin, kun ihan kaikkea ei pysty edes parhaalle ystävälle kertomaan (ja muutenkin yritän pitää vauvakuumeilut pienenä, jotta ystävät eivät tunne oloaan epämukavaksi). Toivoin samalla myös pystyväni keskustelemaan aiheesta saman henkisten kanssa netissä. Vauvahaaveista meidän kohdallamme tietää kolme hyvää ystävääni, joihin luotan niin täysillä, että voin olla varma, etteivät asiamme leviä tuttavapiirissä. On henkisen jaksamisen kannalta tosi tärkeää, että on joku (jotkut), joka tuntee ja jolle voi avata sydämen salaisemmatkin sopukat.

Meidän kummankaan vanhemmat eivät tiedä vauvahaaveista. Minun puoleltani kysellään jatkuvasti, että ''jokos? ja jokos...?'', mutta muuten saamme olla aika rauhassa. Tulevat isovanhemmat saavat tietysti ensimmäisinä tietää vauvauutisista, jos niitä saadaan, mutta saavat olla tietämättömiä vielä pitkään. Myöskään kavereiden ei tarvitse meidän mielestämme tietää. Kyllä he sitten huomaavat jossain vaiheessa, kun viikonloppujuomat muuttuvat alkoholittomiksi. Yritän pitää asian salassa niin pitkään kuin mahdollista. Ja samalla kirjoitan kaikki henkilökohtaiset asiat julkiseen blogiin. Heh.. Jos minut joku täältä sattuisi tunnistamaan, niin sietääkin saada kymmenen pistettä ja papukaijamerkin. Mietin kyllä, jos jossain vaiheessa muuttaisi blogin omiin nimiin ja kasvoihin, mutta aikaisintaan sitten, kun tieto on julkinen. Eikä se todellakaan ole vielä tämän päivän asia.

Työpaikoilla ollaan myös täysin tietämättöminä asian suhteen. Työmaalla muutenkin kertoisin asiasta vasta ihan kun on pakko. Mietinkin, kuinka avoimesti te muut olette kertoneet vauvayrityksestä lähipiirille/tuttaville? Olenko normaali salaillessani tätä ''ilouutista'', että yritämme vauvaa? Epäilen, että salailuun liittyy pelko, jos emme saakaan lasta tai jokin menee vikaan, niin on helpompi, kun ei tarvitse selitellä kaikille, miksi vauvaa ei kuulu. Toisaalta olisi äärimmäisen ihanaa olla kaikille kyselijöille rehellinen ja vastata ''jokos..?'' kyselyihin, että ''kyllä! ja toivottavasti pian!''.

kuva

Verikokeilla

Tänään aamulla kävin labralla antamassa verinäytteitä. Inhoan verikokeita tolkuttoman paljon, mutta hyvästä syystä niitäkin sietää. Tämä oli nyt jo toinen kerta neulatyynynä. Pääsin opiskelijan piikitettäväksi, joten verta otettiin reilummin (pari koeputkiloa meni pieleen), mutta selvisin kuitenkin. Katselin seinällä olevia Mikki ja Minni -hiirikuvia ja mietin iloisia asioita, jotta huomioni ei keskittyisi neulaan. Sanoinkin hoitajalle hänen kysyessä vointiani, että niin kauan kaikki on hyvin, kunhan en näe neulaa.

Hoitaja sanoi, että kun verestä otetaan hormoninäytteitä, on hyvin tarkkaa, mihin kellonaikaan näytteet on otettu. Minusta otettavat kokeet oli määrä ottaa verestä, joka on otettu klo 10-14 välillä, mutta aikani oli aiemmin aamusta. Nyt en sitten ole ihan varma, ovatko testitulokset luotettavia, mutta ainakaan minua ei voida syyttää, koska en itse varannut labra-aikaa. Nähtäväksi jää, miten lääkäri kommentoi koetuloksia ja joudutaanko kokeet uusimaan aikakämmin vuoksi.

Sain myös postitse uuden ajan äitiys- ja naistentautien polille. Ensi viikolla menen taas tervehtimään lääkäriä. Todella nopeasti sain uuden ajan. Luulin joutuvani odottamaan vähintäänkin toukokuun puoliväliin. Kiva, että asia etenee, mutta hävettää jatkuvasti olla pois töistä kesken työpäivän, sillä tarvin poissaoloni ajaksi välttämättä jonkun sijaistamaan minua. Haluaisin olla pomolle mahdollisimman vähän vaivaksi, mutta poliklinikka-ajat ovat aina niin huonoon aikaan työtäni ajatellen. Eiköhän asia silti saada järjestymään.

Vatsanpohjassa on pieni kutkuttava tunne, sillä ostin uusimman vauvalehden. Pääsenkin nyt paneutumaan rauhassa sen pariin, kun mieskin on poissa kotoa urheiluharrastuksen parissa. Toivottavasti illalla meillä riittää yhteistä aikaa!

Mitäs nyt...

Aika on taas vierinyt hurjasti eteenpäin ja kevätkin näyttää jo vahvasti saapuneen.  Ihanaa, kun päivät lämpenevät ja pitenevät! Viime postauskin on jo helmikuulta, joten pohdin, mihin kaikki aikani kuluu. Toisaalta on hienoa, että aika kuluu niin nopeasti ja tekemistä piisaa, mutta toisaalta mietityttää, että tässä ollaan kohta oltu ilman ehkäisyä jo vuosi, eikä vauva ole vieläkään ilmoittanut tulostaan. Juhannuksena lasken vuoden kuluneen ensimmäisestä yrityskerrasta.

Nyt on meneillään kp15, eli kuukautiset olivat jonkin aikaa sitten. Onneksi tulivat tällä kertaa pikkuisen aiemmin, ettei lääkärikäyntini siirtynyt niiden vuoksi. Kävin siis perjantaina gynekologin tutkimuksissa naistentautien polilla. Minulle tehtiin sisätutkimus kaksi kertaa (papakoe unohtui ottaa ensimmäisellä kerralla, joten jouduin uudelleen piinapenkille istumaan). Ensin tehtiin perinteinen sisätutkimus, jonka jälkeen tutkittiin vielä ultralla. Lääkäri antoi ymmärtää, että olen ihan terve, mutta toinen munasarja vaikuttaa PCO-tyyppiseltä. En kuitenkaan saanut varmaa diagnoosia. Puhuimme tilanteesta pitkään ja lääkäri kertoi yhtenä vaihtoehtona aloittaa keltarauhashormonikuuri, mutta hän ei kuitenkaan määrännyt lääkettä vielä. Tilanne tutkitaan ensin kunnolla, ennen kuin mitään hoitoa määrätään.

Sain uudelleen lähetteen verikokeille. Kokeista pitäisi selvitä, mikä tilanne kehossani on lasketulla ovulaatiohetkellä ja ovuloinko lainkaan. Oletettu ovishetki sattuu sopivasti ensi viikolle, joten saan kokeet hoidettua pian pois alta. Sain lähetteen hormonipolille, joten tulosten saavuttua saan ajan sinne. Käsitykseni mukaan he hoitavat lapsettomuusasioita, mutta vielä ei tosiaan voida puhua lapsettomuudesta meidän kohdallamme. Virallisestihan lapsettomuushoidot voidaan aloittaa, kun lasta on yritetty vuosi tuloksetta. 

Jännityksellä nyt odotan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Toivon hartaasti tulevani pian raskaaksi, mutta yritän olla ottamatta mitään paineita asiasta. Rehellisesti sanottuna vähän murehdin tuota ''PCO-tyyppistä'' toista munasarjaa, mutta en halua ajatella, että se vaikuttaisi mitenkään raskautumiseen.

Onko blogia lukemaan eksynyt ketään, jolla on kokemusta PCO:sta?

Labratuloksia ja tunteiden myllerrystä

Heissan! Viime postauksesta onkin jo aikaa. Ei ole ollut inspistä kirjoittaa vauvakuumeilublogia, koska viime aikoina en ole pahemmin kuumeillut. Tunteet menevät vuoristorataa tämän asian suhteen, riippuen paljon myös kuukautiskierrosta. Kuukautisten aikana ja vähän niiden jälkeen on turha ajatella asiaa, koska raskautuminen ei ole niin mahdollista, mutta mahdollisena ovishetkinä alkaa taas ajatella ''mitä jos...?'' ja kuume on todellakin huipussaan, jos kuukautisia ei kuulu.

Piti hakea tyyny pepun alle, koska pöytä on liian korkea (tai tuoli matala).

Aina kuitenkin vauvahaaveet ovat siellä alitajunnassa. Nyt on minulla kp24 menossa. Normaalisti tässä tilanteessa odoteltaisiin jo menkkoja pian saapuvaksi, mutta minun on turha vielä ajatella asiaa. Kuukautiset ovat minun kiertoani ajatellen myöhässä vasta kp60 jälkeen. Eli tuskin ovulaatiotakaan on vielä tapahtunut, jos sitä oikeasti tapahtuu näin pitkässä kierrossa.

Lääkärin määräyksestä otetuista labrakokeista ei selvinnyt mitään poikkeavaa. Kaikki arvot ovat kunnossa ja olen siitä hyvin iloinen. Sain jatkolähetteen naistentautien poliklinikalle gynekologin tutkimuksiin, jossa selvitellään lisää asiaa, mutta minulle varattu aika on vasta huhtikuussa. Nyt arvon sitten, onko minulla juuri sillon kuukautiset, koska silloin olisi kp 59. Voi stressipeikko...

Vauvanhankintayritys jatkuu kuitenkin kaikesta huolimatta ja jos ei tästäkään kierrosta tärppää, niin ei luulisi ainakaan seksin puutteesta johtuvan. Olimme viime viikolla häissä vieraana ja se tuntui pehmentäneen miehen aivoja. Ehkä vähän minunkin.. Olen saanut normaalia enemmän rakkaudenosoituksia ja myös itse antanut niitä takaisin. Välillä on kiva vähän ällömakeilla, kun sitä tapahtuu niin harvoin näin arkisessa parisuhteessa. Olemme puhuneet enemmän miehen kanssa suhteestamme ja miettineet rakentavasti, kuinka voisimme enemmän huomioida toisiamme ja lujittaa suhdettamme. Minusta suurempaa rakkaudenosoitusta ei ole kuin se, että haluaa toisen kanssa yhteisen lapsen ja luoda koko perheelle rakastavan ja turvallisen kodin.

Tunnen suurta rakkautta avopuolisoani kohtaan ja toivon, että saamme vähintään yhtä monta mukavaa vuotta eteemme, kuin takanakin on. Kyllä sen tietää, kun ''se oikea'' osuu kohdalle. En usko, että näin oikeaa ihmistä löytää niin helposti, joten tekisin vaikka mitä uhrauksia suhteemme eteen. Olipas ihanaa sylkäistä nämä kaksi viimeistä kappaletta ulos sisältä. Välillä tunteet ovat niin vahvoja, että ne tuntee ihan rinnassa. Taitaa tämä alkava kevät olla osasyyllinen tuntemuksiini...

(kuva)

Lääkärikäynti

Lääkärikäynti sujui hyvin pienestä jännityksestä huolimatta. Aikaiset ajat ovat hyviä jännityksen kannalta, koska olen niin väsynyt, etten tavallaan jaksa/kerkeä edes jännittää. Lääkärini oli erittäin mukava, asiallinen ja ammattimainen. Tehtiin sisätutkimuskin tiputtelusta huolimatta.

Alakerran lisäksi tutkittiin myös rinnat ja kilpirauhaset. Kaikki vaikutti lääkärin mukaan normaalilta, mutta kohdunsuulta löytyi haavauma. Minulle kirjoitettiin lähete verikokeisiin ja gynekologin jatkotutkimuksiin. Lääkärin mielestä minulle on tehtävä ''kehon kokonaisvaltainen tutkimus''. Kuulosti hauskalta venäläisellä aksentilla sanottuna. Yllätyin löytyneestä haavaumasta, mutta se kaiketi paranee itsekseen. Papakoe tullaan ottamaan syöpäriskin vuoksi.

Tuntui, että olin erittäin hyvissä käsissä ja nyt olen iloinen, että kaikki tutkitaan ennen raskaaksi tulemista. Tiedän sitten, että kaikki on kunnossa ja kroppani voi olla hyvänä kasvualustana vauvalle.

Ajattelin, että minulle olisi lykätty resepti ilman sen suurempia tutkimuksia. Sen sijaan ennen lähetteen kirjoittamista lääkäri oli hyvin kiinnostunut minusta ja parisuhteestani. Hän mietti myös kaikenlaisia psykologisia syitä pitkään kuukautiskiertoon.

Turhaan pelkäsin, että hän kyseenalaistaisi vauvahaaveeni. Olin valmistautunut kuuntelemaan valistusta nuoresta iästäni ja siitä ettei ole mikään kiire. Mutta ei kai se lääkärin päätettävissä ole, milloin kukakin hankkii lapsia. Olisin jo niin valmis saamaan lapsia, kuin lapseton ihminen voi olla. Kaikki silti aikanaan. Käydään kokeissa ensin.

Nyt kävi näin

Mensut ne sitten alkoivat aivan yllättäen tiistaina. Olikin jo aika! En laskenut kiertopäiviä, mutta melkein kolme kuukautta oli viimenäkemästä. Pienet toiveet vauvasta romahtivat, mutta samalla tuntui hyvältä, että ei tarvitse enää odottaa ja saadaan uusi yritys.

Olen ollut tämän viikon niin kipeä, ettei ole tosi. Alavatsa on tuntunut niin murjotulta, etten ole juuri muuta tehnyt kuin makoillut ja käännellyt kylkeä toiselle. Onneksi säryt kestivät vain muutaman päivän ja olo on jälleen ok.

Huomenna pitäisi mennä lääkäriin ja sisätutkimuksiin. Vuotoa tulee kuitenkin edelleen jonkin verran, joten luulisin, että tutkimus perutaan. Ajattelin, että kuukautiset ehtivät loppumaan ennen huomista, mutta olisi pitänyt arvata, että tässä näin käy. En kuitenkaan ehdi enää perua aikaa, koska se on heti klo 8, joten menen paikalle keskustelemaan lääkärin kanssa. Ehkä saan apua kuukautisten epäsäännöllisyyteen ilman tutkimustakin. Katsotaan. Jotkut lääkärit tekevät sisätutkimuksia kuukautistenkin aikaan, joten siihen on joka tapauksessa varauduttava, mutta papakoetta tuskin silloin voidaan ottaa.

Jännittää tosi paljon!

Katselin muuten Ebaysta MyBoshi pipoja vauvoille.

Himottaisi tilata kolmen setti, jossa olisi langat ja tarvikkeet sinisen, vaaleanpunaisen ja vihreän pipon virkkaukseen.

Aika kuluu

Eikä kuukautisista tietoakaan. Taas meni yksi viikko odotellessa. Yksi testi olisi kaapissa, mutta tuntuu turhalta tuhlata se, sillä negaa sekin varmasti näyttäisi. Alun perin ajattelin tehdä testin kerran viikossa, mutta odotellaan nyt vielä kuukautisia alkavaksi. 

Jänniä tuntemuksia mahassa koko kuluneen viikon. Olen monesti käynyt vessassa, koska on sellainen tunne, että menkat alkavat. Tänä iltana vatsaan tuli melkoinen elohiiri, jollaista en ole tuntenut ennen. Tuntui aika hauskalta vasemmalla puolen alavatsaa ja tunne kesti jokusen minuutin. Olisiko ovulaatioaika? Vaikea sanoa, enkä usko, että edes ovuloin enää tässä kierrossa. Joka tapauksessa tunne oli jännä ja ajattelin, että tuntuisiko tältä, jos vatsassa asuisi joku. Hetken aikaa haaveilin ja haaveilu lämmitti sydäntäni. Kyllä meillekin joskus tulee pikkuinen, kun sen aika on.

Lauantaina hieman juhlittiin kaveriporukalla. Minä pysyin poikkeuksellisesti alkoholittomalla linjalla, ihan vain varmuuden vuoksi. Eikä alkoholin nauttiminen muutenkaan tue terveellisiä elämäntapoja. Ihmettelyn välttämiseksi kävin salaa täyttämässä lasiini alkoholitonta siideriä ja valitsin sellaisia alkoholittomia tölkkejä, joista ei isolla fontilla mainostettu, etteivät ne sisällä alkoholia. Kukaan ei huomannut, eikä tarvinnut selitellä raittiutta. Fiiliskin oli aamulla parempi.

Sain viikolla varattua ajan sisätutkimukseen, jonotettuani ensin kolmatta päivää terveyskeskuksen linjoilla. Ihan naurettavaa, kuinka vaikeaa on varata lääkärille aikaa, mutta sain kuitenkin ajan 9.2. Lähellä oli, etten ottanut yksityiseen yhteyttä, mutta onneksi tulin järkiini ja säästän rahaa käyttäessäni julkisen puolen palveluja. Harmi, ettei heillä ollut tarjota varsinaista gynekologia, mutta kuulemma muutkin lääkärit tekevät sisätutkimuksia ja voivat ottaa tarvittaessa papanäytteen. Nimestä päätellen sain ajan venäläissyntyiselle naislääkärille. Katsotaan, mitä hän sanoo. Todennäköisesti kuukautiset alkavat juuri ennen tutkimuksia ja minun pitää perua koko aika. Olo on kuitenkin nyt hyvin rauhallinen kuukautisten poisjäämisestä huolimatta. Parempi, etten ajattele koko asiaa ja viikon päästä olen viisaampi.

Nyt tuntuu taas elohiiri vatsanpohjassa! 

Ihana olla yhdessä!

Olipa ihana ylläri aamulla, kun mies pisti viestiä, että hän on lähdössä viikonloppureissultaan kotiin päin. Olin silloin vielä sängyssä loikoilemassa, koska katselin tv:tä myöhään illalla ja yritin unohtaa vauvahaaveet hetkeksi. Mies saapuikin kotiin, kun olin aamupalaa syömässä ja oli ihana nähdä hänet taas. Olemma olleet vain harvoin seurusteluaikanamme erossa (jos ei lasketa joitain kuukausia, kun minä asuin muualla opiskelujen vuoksi). Onneksi yksinäistä minua lämmitti öisin peiton alle laittamani kaurapussi, jonka olin käyttänyt mikrossa. Ihan huippu kylmille jaloille!

Juteltiin siinä kuulumisia jonkin aikaa ja mies otti vauva-asiat puheeksi! Yleensä se olen minä, joka näistä asioista aloittaa keskustelun, joten tämä oli uutta. Hän kertoi, että moni hänen ystävänsä, joka on yrittänyt lasta, on saanut kuulla tulevansa isäksi heti ensimmäisestä yrityksestä. Arvelin, että häntä kaivelee se, että me emme ole vielä onnistuneet puolen vuoden yrityksestä huolimatta. Kerroin hänelle, että minulla on niin pitkä kierto, että raskautuminen on vaikeaa. Täytyy vain jatkaa yrittämistä ja kyllä se vielä joskus tärpppää meillekin. Pitää kyllä niin paikkansa sanonta: lapsia ei tehdä vaan ne saadaan. Vähän vitsiksi vielä heitin, että turhaan olemme maksaneet kalliista ehkäisystä vuosikaudet, kun minulla on luomuehkäisy sisäänrakennettuna. Mies hymyili ja nyökytteli.

Päätettiin siinä keskustelun päätteeksi vielä hieman antaa läheisyyttä toisillemme, jos tiedätte mitä tarkoitan. Oli ollut ikävä! Ja kerrankin tuntui, että pystyin rentoutumaan ja unohtamaan vauvahaaveet sekä nauttimaan kumppanistani täysin. Välillä petipuuhat ovat tuntuneet suorittamiselta, kun on ollut ovulaatiofiilis. Rentoutumiseen auttoi, etten enää usko, että voisin raskautua tästä kierrosta, joten osasi nauttia eri tavalla, kun ei ole suuria odotuksia.

Ei vieläkään merkkejä kuukautisista! Ja aiemmin tuntemani alavatsan nippailut ovat totaalisesti kadonneet. Epäilen, että ne olivat vauvakuumeen tuotoksia. Huomenna soitan terveyskeskukseen ja varaan ajan lääkärin juttusille. Jännittää!

Pettymys numero kuusi

Pikaisesti laskin, että olen raskaushaaveiden aikana pettynyt kuusi kertaa. Jokaisena kertana syynä on ollut negatiivinen raskaustesti. Negan sain myös tänään tehdessäni testin aamuvirtsasta. Ei sitten pientäkään jälkeä edes hailakasta haamusta, joten selvä juttu tämä on. Mies on viikonlopun poissa kotoa, joten sain ihan rauhassa testailla (ja olisi ollut ihana kertoa positiivisia uutisia hänen palatessaan huomenna kotiin). Jostain syystä minua hävettää testailla miehen ollessa kotona, sillä en halua vaikuttaa yli-innokkaalta. Meidän parisuhteessa helpompi on, että minä kerron miehelle sitten vasta kun plussa on tullut ja voimme yhdessä juhlistaa sitä. Mies on kuitenkin tietoinen, että vauvauutisia voi tulla milloin tahansa, koska emme käytä mitään ehkäisyä ja hänelle se sopii. Odotan sitä päivää niin suuresti, kun voin hymyillen halata häntä ja kertoa, että meitä tulee olemaan kolme!

Enää en viitsi tässä kierrossa testailla, mutta mietin olisiko aiheellista varata sisätutkimusaika terveydenhuollosta. En ole vuosiin ollut sellaisessa ja samalla voisin saada apua superpitkiin kiertoihin. Käytännössä vaan en tiedä voinko syödä lääkkeitä, jos haluan tulla raskaaksi, vai pakottavatko ne kuukautiset alkamaan mahdollisesta raskaudesta huolimatta. Pitäisi varmaan kirjoittaa kysymyksiä paperille ja varata se aika, mutta se ei ole ihan niin helppoa. Työkseni teen arkiaamuja, enkä töistä kehtaa soittaa tällaista asiaa ja aikakin olisi varmasti varattava klo 8-16 välille. Inhoan iltapainotteista/kolmivuorotyötä, mutta päivätyössäkin on omat haasteensa.

Tuntuu kyllä suorastaan mäntiltä tehdä taas negatiivinen testi. En ole koskaan aiemmin tuntenut näin säännöllisesti nippailuja ja pieniä vihlaisuja alavatsassa, vaihdoin aamupalatottumuksiani, koska minua on alkanut kuvottaa tietyt ruoat, meinasin kaatua noustessani autosta, kun iski ihan tajuton huimauskohtaus (ei ole tapahtunut ikinä ennen!) ja rinnat ovat olleet arat (ei enää). Miltä se sitten tuntuu olla raskaana jos ei tältä? En ole mielestäni tarkoituksella etsinyt mitään oireita, mutta tietysti, kun miettii miksi ja toivoo vauvaa niin paljon, haluaa kaiken johtuvat raskaudesta. Nippailut ja rintojen arkuus voivat johtua myös siitä että kehoni valmistautuu kuukautisiin (vaikka ei ole ikinä ennen nippaillut tai rinnat olleet arat), huimaus voi johtua siitä, että hartiani ovat niin jumissa, kuukautiset ovat voineet siirtyä stressin vuoksi ja tutut ruoat ovat voineet alkaa ällöttää ulkomaanmatkan seurauksena. Ei voi tietää...

Varmaa on ainakin, että en ole raskaana. Nyt vain toivon, että kuukautiset alkaisivat pian, että päästään taas yrittämään uudelleen.

Plussa missä viivyt?

Moni raskautta toivova nainen odottaa varmasti herkeämättä kahden viivan ilmestymistä perinteiseen raskaustestiin (tai hymynaaman ilmestymistä digitaaliseen). Päivät tuntuvat kuluvan hitaasti, kun miettii milloin olisi hyvä aika tehdä testi. Päässä pyörii myös ajatus kuukautisten alkamisesta. Mitä jos ne eivät ala? Tai mitä jos alkavatkin ja mahdollisuus raskaudesta on jälleen kuukauden myöhempänä. Alkuaskauden oireitakin löytyy, kun oikein hakee. Alavatsaa turvottaa ja välillä tuntee pieniä vihlaisuja, väsyttää ja paleltaa, ehkä rinnatkin ovat arat. Toive raskaudesta on suuri.

Vuosi sitten tammi-helmikuussa lopettaessani e-pillerit, kuukautiset tulivat kolmen kuukauden ajan hyvin säännöllisesti (kp:iä 30). Elimistö oli varmaankin tottunut tähän säännölliseen kiertoon, joka oli e-pillerien avulla saatu. Teininä minulla oli hyvin pitkä ja epäsäännöllinen kierto, useimmiten tulivat kahden kuukauden välein, mikä ei haitannut silloin yhtään. Vasta e-pillerit tekivät kierrosta säännöllisen. En tiedä mitä tapahtui näiden kolmen kuukauden jälkeen, jolloin menkat tulivat säännöllisesti pillerien jälkeen, sillä kiertoni piteni huomattavasti. Kesällä kp:iä oli jo 51-52. Pitempi kierto johtuu tietysti ovulaation ajankohdasta, mutta en tunne ketään, jolla olisi yhtä pitkä kuukautiskierto. Se on pistänyt mietityttämään, voiko noin pitkillä kierroilla tulla edes raskaaksi.

Pitkä kierto on aika helvetillinen raskautta suunniteltaessa. Joutuu odottamaan älyttömän kauan, ennen kuin voi oikeasti todeta, että kuukautiset ovat myöhässä ja yrityskertoja on harvempi vuodessa. Toivoisin hartaasti, että olisin tämän ominaisuuden suhteen normaali, vaikka en puolukkapäivistä pidäkään.

Kun olin alkanut jo tottua yli 50-päiväiseen kiertoon ja sen asettamiin haasteihin raskauden suhteen, tapahtuikin jotain erikoista. Olin laskenut, että kuukautisten pitäisi alkaa suurin piirtein 1.1., mutta edelleenkään mitään ei kuulu. Tein raskaustestin varmuuden vuoksi joulun jälkeen, koska olimme lähdössä matkalle, ja halusin olla asiasta varma, etten pilaa lomaani ajattelemalla, voinko ottaa alkoholia. Kuukautisia ei loman aikana kuulunut, mutta alavatsa oli todella turvoksissa aamuisin. Odotin joka päivä tahraa, mutta mitään merkkejä ei ilmennyt. Välillä tunsin jännää kihelmöintiä alavatsassa, joka tuntui normaalia kovemmalta. 

Päätin tehdä raskaustestin, kun palaamme kahden viikon matkalta, jos kuukautisia ei siihen mennessä ole kuulunut. Kotona tein testin ja negaa näytti. Olin 100% varma, että olisin raskaana, koska kuukautiset ovat olleet viimeksi marraskuun puolivälissä, mutta ei. Harmitti todella paljon nähdä vain yksi viiva testissä. Mies ei ota turhia paineita asiasta, vaan ajattelee pikemminkin, että vauva saa tulla jos on tullakseen, mutta minä haluaisin jo malttamattomana saada plussauutisia.

Nyt tuosta negatiivisesta testistä on jo viikko ja ostin eilisellä shoppailureissullani tuplapakkauksen apteekin raskaustestejä. En vain uskalla tehdä testiä, koska lataan taas suuren määrän toiveita ja ärsyttää nähdä vain yksi viiva. Rahaakin kuluu testeihin paljon, sillä tämä olisi jo kolmas testi tälle kierrolle.

Kuukautiset ovat olleet nyt 2kk poissa. Olisiko syynä stressi tai lomamatka? Kenties antibioottikuuri? Olenko valeraskaana? Mikseivät kuukautiset ala, jos en ole raskaana? Mielessäni pyörii paljon ajatuksia. Rinnat ovat olleet kipeät jo neljättä päivää. Pitäisikö vielä odottaa viikko, jos kuukautiset alkaisivatkin? Mistä johtuvat nämä päivittäiset nippailut ja vihlonnat alavatsassa?

Päätin tehdä testin negatiivisenkin uutisen uhalla.

Vauvanvaatteita ja huokailua

Lähdin tänään aikaisin aamusta liikkeelle ja ihan sattumalta (oikeasti!) päädyin vauvanvaateostoksille. Halusin herättää hyvin vähän huomiota aikeillani ja kellonaika oli sopiva, koska vain eläkeläisiä oli liikkeellä. Pienellä paikkakunnalla on suuri riski, että tuttuja tulee vastaan ja selitäppä sitten heille, miksi hypistelet vastasyntyneiden vaatteita innolla ja ostoskorista löytyy vaikka mitä. Aina voi toki sanoa, että nämä menevät lahjaksi, mutta kukapa sitä uskoo, kun suvusta/kaveripiiristä ei löydy ihan pikkuisia, eikä juuri nyt ole tiedossa, että tulisikaan. Jauhothan siinä menisi suuhun.

Olen aina sanonut sukulaisille, että meille ei tule lapsia, sillä pidän eläimistä ja haluan antaa kodin mahdollisimman monelle eläinvauvalle. Olen kyllä tiennyt, etten oikeasti ajattele niin, mutta painostava puheenaihe on ollut helppo tukahduttaa tuolla tavoin. Koen todella ahdistavana, jos joku sukulainen alkaa kysellä millä mallilla perheen perustaminen on. En halua edes lähipiirin tietävän vauvahaaveista ennen kuin ne ovat joskus totta.

Poikkesin vähän sivuraitelle, mutta halusin teidän tietävän, miksi vauvanvaateosastojen avoin tutkiskelu on minulle niin vaikeaa. En halua jäädä kiinni, mutta olisi ihana tutkia kauppoja ja haaveilla vauvasta. Ylitin itseni tänään käydessäni katsomassa tarjontaa. Se oli myös ensimmäinen kerta, kun teen mitään vastaavaa! Olen aina pelännyt, että vauvatavaroiden katselu toisi tunteita pintaan ja vauvankaipuu yltyisi liian suureksi, mutta koin lähinnä ihastuksen tunteita katsellessani supersöpöjä pikkuvaatteita. Olisi tehnyt mieli pukea niitä pikkuiselle.

Eniten tykästyin Kappahlin Newbie valikoimaan. Pikkuiset sukat ja sukkahousut olivat niin suloisia! -50% lisäale jo alennetuista tuotteista suorastaan huusi minua ostamaan jotain pientä kivaa.

 (kuvat Kappahl.com)

Uudet eläinkuvioiset bodytkin olivat niin kivoja...



Loppujen lopuksi lähdin kaupasta tyhjin käsin, koska minulle iski suunnaton valinnan vaikeus. Kaikki Newbie vaatteet pikkuisille olivat niin söppänöitä! Kun plussahaaveet joskus toteutuvat (toivottavasti lähiaikoina) suuntaan uudelleen hypistelemään näitä. Voi kuinka odotankin sitä päivää, että saan tositarkoituksella etsiä vaatteita omalle pienokaiselle.

Seuraavaksi ajattelin katsoa löytyisikö netistä jotain kivaa pikkuisille. Saa suositella hyviä verkkokauppoja, joista löytyisi edullisesti hyviä vaatteita.

Alku

Nyt se on vihdoin tässä! Olen jo vuoden verran miettinyt, kuinka ihanaa olisi kirjoittaa omaa vauvahaaveilublogia. Olen oikeastaan aika vähän seurannut vastaavanlaisia blogeja vauvakuumeen välttämiseksi, joten en ihan tiedä, kuinka tällaista tulisi kirjoittaa, mutta katsotaan mitä tästä tulee.

Haluan alkuun kirjoittaa nimimerkillä ja ilman kuvaa, koska haaveet vauvasta ovat vielä niin alussa, että haluan pysyä mahdollisimman anonyyminä. Aihe ei ole minulle niin luontainen, että voisin siitä tutuilleni avoimesti puhua, mutta blogi antaa minulle mahdollisuuden purkaa tunteitani. En kuitenkaan sulje pois mahdollisuutta, että myöhemmin kirjoittaisin myös omalla nimelläni.

Ensimmäiseen postaukseen voisi kirjoittaa vielä vähän taustoja. Ikää on mittarissa 24 ja työelämää takana reilu vuosi. Viisi vuotta asuttu yhdessä avomiehen kanssa ja yhteistä taivalta pian kuusi vuotta. Olen siis vauvakuumeillut jo pidemmän aikaa. Välillä enemmän, välillä vähemmän. Mies on suomalaisen miehen tapaan hitaammin lämpeävä tapaus. Jätin e-pillerit pois liki vuosi sitten ja viime kesänä sain ylipuhuttua miehen luopumaan myös ehkäisystä, joten siitä asti vauva on ollut tosissaan haaveissa. Vielä ei ole kuitenkaan tärpännyt, mutta sen ei anneta lannistaa. Jospa tänne eksyisi muita haaveilijoita, joista saisi vertaistukea ja voitaisiin vaihtaa ajatuksia.

Toivotan kaikki tämän alkuesittelyn myötä lämpimästi tervetulleiksi Bébé.:n pariin!