sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Lääkärikäynti

Lääkärikäynti sujui hyvin pienestä jännityksestä huolimatta. Aikaiset ajat ovat hyviä jännityksen kannalta, koska olen niin väsynyt, etten tavallaan jaksa/kerkeä edes jännittää. Lääkärini oli erittäin mukava, asiallinen ja ammattimainen. Tehtiin sisätutkimuskin tiputtelusta huolimatta.

Alakerran lisäksi tutkittiin myös rinnat ja kilpirauhaset. Kaikki vaikutti lääkärin mukaan normaalilta, mutta kohdunsuulta löytyi haavauma. Minulle kirjoitettiin lähete verikokeisiin ja gynekologin jatkotutkimuksiin. Lääkärin mielestä minulle on tehtävä ''kehon kokonaisvaltainen tutkimus''. Kuulosti hauskalta venäläisellä aksentilla sanottuna. Yllätyin löytyneestä haavaumasta, mutta se kaiketi paranee itsekseen. Papakoe tullaan ottamaan syöpäriskin vuoksi.

Tuntui, että olin erittäin hyvissä käsissä ja nyt olen iloinen, että kaikki tutkitaan ennen raskaaksi tulemista. Tiedän sitten, että kaikki on kunnossa ja kroppani voi olla hyvänä kasvualustana vauvalle.

Ajattelin, että minulle olisi lykätty resepti ilman sen suurempia tutkimuksia. Sen sijaan ennen lähetteen kirjoittamista lääkäri oli hyvin kiinnostunut minusta ja parisuhteestani. Hän mietti myös kaikenlaisia psykologisia syitä pitkään kuukautiskiertoon.

Turhaan pelkäsin, että hän kyseenalaistaisi vauvahaaveeni. Olin valmistautunut kuuntelemaan valistusta nuoresta iästäni ja siitä ettei ole mikään kiire. Mutta ei kai se lääkärin päätettävissä ole, milloin kukakin hankkii lapsia. Olisin jo niin valmis saamaan lapsia, kuin lapseton ihminen voi olla. Kaikki silti aikanaan. Käydään kokeissa ensin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti