tiistai 20. tammikuuta 2015

Alku

Nyt se on vihdoin tässä! Olen jo vuoden verran miettinyt, kuinka ihanaa olisi kirjoittaa omaa vauvahaaveilublogia. Olen oikeastaan aika vähän seurannut vastaavanlaisia blogeja vauvakuumeen välttämiseksi, joten en ihan tiedä, kuinka tällaista tulisi kirjoittaa, mutta katsotaan mitä tästä tulee.

Haluan alkuun kirjoittaa nimimerkillä ja ilman kuvaa, koska haaveet vauvasta ovat vielä niin alussa, että haluan pysyä mahdollisimman anonyyminä. Aihe ei ole minulle niin luontainen, että voisin siitä tutuilleni avoimesti puhua, mutta blogi antaa minulle mahdollisuuden purkaa tunteitani. En kuitenkaan sulje pois mahdollisuutta, että myöhemmin kirjoittaisin myös omalla nimelläni.

Ensimmäiseen postaukseen voisi kirjoittaa vielä vähän taustoja. Ikää on mittarissa 24 ja työelämää takana reilu vuosi. Viisi vuotta asuttu yhdessä avomiehen kanssa ja yhteistä taivalta pian kuusi vuotta. Olen siis vauvakuumeillut jo pidemmän aikaa. Välillä enemmän, välillä vähemmän. Mies on suomalaisen miehen tapaan hitaammin lämpeävä tapaus. Jätin e-pillerit pois liki vuosi sitten ja viime kesänä sain ylipuhuttua miehen luopumaan myös ehkäisystä, joten siitä asti vauva on ollut tosissaan haaveissa. Vielä ei ole kuitenkaan tärpännyt, mutta sen ei anneta lannistaa. Jospa tänne eksyisi muita haaveilijoita, joista saisi vertaistukea ja voitaisiin vaihtaa ajatuksia.

Toivotan kaikki tämän alkuesittelyn myötä lämpimästi tervetulleiksi Bébé.:n pariin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti