torstai 4. helmikuuta 2016

Mitäs jos tämä muuttuukin lapsettomuusblogiksi?

Löysin luonnoksista tuon otsikon. Alkoi hymyilyttää, koska niinhän siinä on taitanut käydä. Otsikkoa kirjoittaessani pelko lapsettomuudesta oli erittäin suuri ja minua helpotti silloin, kun kirjoitin ajatuksen luonnoksiin. Ajattelin, että tuota luonnosta en ikinä julkaise, mutta nyt olen kirjoittamassa siihen tekstiä!

Me olemme yrittäneet lasta jo melkein kaksi vuotta onnistumatta, joten voidaan puhua lapsettomuudesta. Mikä siihen on syy? En tiedä. Olen yrittänyt kysyä lääkäreiltä mistäköhän tämä oikein mahtaa johtua, enkä ole saanut vastausta. Puhutaan meidän kohdallamme selittämättömästä lapsettomuudesta, joka todennäköisesti johtuu siitä, että en ovuloi luonnollisesti. En tiedä ovuloinko lääkkeilläkään. Olen saanut Clear Bluen ovulaatiotestiin kaksi hymynaamaa, mutta en jotenkin usko, että silti ovuloin ja se on ihan mahdollistakin niin. Jos jotain olen oppinut tämän matkan varrella, niin sen että pessimisti ei pety ja jos ei yritä niin ei myöskään onnistu. Saan kummastakin voimia jaksaa ja tämä on selkeästi minulle rankempaa kuin miehelle. Näin olen ymmärtänyt. Mies jaksaa kyllä uskoa edelleen, että onnistumme, enemmän kuin minä. Minä otan lapsettomuuden henkilökohtaisemmin, koska lapsihaaveet aikoinaan lähtivät minusta ja syy lapsettomuuteen on minussa. Minun kroppani ei toimi normaalisti. Minusta tuntuu, että tämä on minun syytäni. Se on kauhea taakka harteillani, vaikka ei minua kukaan muu syyllistä. Itse olen itseni pahin vihollinen.

Kirjoitan, että lapsettomuus on antanut minulle voimaa ja opettanut minua paljon. Lapsettomuus on rankkaa, enkä sitä kenellekään lasta toivovalle toivoisi. Jotta jaksaisi, niin pakko etsiä niitä positiivisia puolia ja olen kehittynyt henkisellä tasolla huikeasti. Välillä on päiviä, kun ei pysty nousemaan sängystä, mutta joskus heitämme jopa vitsiä miehen kanssa aiheesta. Lapsettomuudestamme ei edelleenkään tiedä kuin pari ihmistä ja asian sisälläpitäminenkin on aika ajoin rankkaa. Olen päättänyt, että jos ikinä saamme plussauutisia, niin kerron tarinamme kaikille tutuille ja päästän pahan olon sisältäni. Vielä en siihen pysty, muuten kuin blogin kautta.

Minulla todettiin joulua ennen masennus, enkä yhtään ihmettele tämän kaiken jälkeen, mitä olen joutunut käsittelemään. Olen kuitenkin noussut jaloilleni ja lopettanut masennuslääkityksen ja päättänyt selvitä vahvana elämästä. Vieläkin olen itkuherkkä ja sängystä on välillä vaikea nousta, mutta lopulta onnistun aina keräämään itseni, jos en muuten niin soittamalla vaikka kaverille ja kysymällä mitä kuuluu. Olen ihan varma siitä, että tämä kaikki on vielä joskus ohi ja päättyy onnellisesti. Vielä en tiedä milloin ja miten, mutta vain tiedän.


2 kommenttia:

  1. Olikos sulta otettu jo kaikki perustestit (progesteroni ja muut)? Mulla on myös todettu ovulaatiohäiriö, mutta kun otettiin verikoe viikko ovishymynaaman jälkeen, niin progesteroni näyttikin ihan normaalia. Eli ovulaatio on tosissaan tapahtunut. Multa otettiin just tästä kierrosta myös muut hormonitestit ja nekin näytti normaalia. Meillä olis seuraava etappi sitten miehen sperman testaus, koska se on hyvä sulkea pois ennen kuin aletaan hormonilääkkeillä hoitamaan. Tsemppiä teille :) olette onneksi hyvissä ajoin alkaneet tutkimaan asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otettiin silloin kun sain lähetteen lapsettomuusklinikalle. Silloin en tietenkään käyttänyt mitään hormonilääkkeitä ja tulokset kertoivat, ettei mun omat hormonitasot pääse lähellekään ovulaatiota :/ Onneksi miehestä ei löytynyt mitään ''vikaa'', saataisiinpa vaan mut ''kuntoon'' :)

      Kiitos paljon kommentistasi ja tsemppiä teille myös! Mielelläni kuulisin jatkossakin, miten teidän homma etenee :)

      Poista